9.6.2017

Viime joulukuun neljäs päivä muutti Yrjö Timosen elämän. Timonen oli viettämässä sunnuntaipäivää kakkoskodissaan Hollolan Messilässä avopuolisonsa Maren kanssa. Vieraita oli kohta tulossa.

Yhtäkkiä puhelin soi. Soittaja oli Timosen Jaakko-poika

– Käy katsomassa netistä Oakland fire. Hanna on siellä.

Oakland fire viittasi Yhdysvaltain Oaklandissa tapahtuneeseen varastopaloon, joka vei yli 30:n teknobileissä olleen nuoren ihmisen hengen. Kahden heistä epäiltiin olevan Timosen 32-vuotias tytär Hanna Ruax ja hänen puolisonsa Alex Ghassan, joiden tiedettiin olleen juhlissa.

– En elätellyt toivoa Hannan selviämisestä, vaan ajattelin heti, ettei tuolta ollut paluuta. Tuntien tyttäreni tiesin, että jos hän olisi selvinnyt, hän olisi laittanut viestiä, sillä Hanna oli vastuuntuntoinen ja piti yhteyttä.

Ystävät tukena

Suru-uutisen saatuaan Timonen vajosi tyhjään aukkoon. Hänellä ei ollut ensin mitään tuntemuksia, vaan hän vain yritti tajuta, mitä oli tapahtunut. Vaikka Timonen tiesi, että Hanna oli kuollut, ei mieli vielä tajunnut sitä. Kaukana oli elokuvamainen dramatiikka ja kauhun huudot. Timonen valui pohjattomaan pimeyteen ja itki lohduttomasti.

Pahinta oli sanoa asia ääneen.

– Isän ei ikinä pitäisi sanoa tyttärensä kuolleen.

Timonen kuitenkin soitti ystävilleen, joiden oli tarkoitus tulla kylään ja kertoi tapahtuneesta.

– Se oli kauheaa. Ystäväni kysyivät, voidaanko me nyt tulla? Sanoin heille, että kyllä, teidän pitää tulla!

Ystäväpariskunnan mukana oli lapsia ja nuoria, jotka tulivat halaamaan. Se antoi lohtua surun keskellä.

– Onneksi en ollut yksin, vaan minulla oli avopuolisoni ja ystäväni. Muuten olisin varmasti juonut pullon viinaa.

Kristus pitää huolen

Timosen molemmat vanhemmat ovat menetetystä Karjalasta, ja Lieksassa syntynyt Timonen kävi pienestä pitäen Tiistaiseuroissa ja jumalanpalveluksissa niin ortodoksisessa kuin luterilaisessa kirkossa. Vaikka Timosen perhe oli luterilainen, niin lapsuusvuosina syntynyt kipinä ortodoksisuuteen jäi kytemään ja parikymmentä vuotta sitten Timonen vaihtoi ortodoksiseen kirkkoon.

– Se tuntui paluulta oman kirkon huomaan.

Ortodoksisuus tarkoittaa Timoselle muun muassa sitä, että uskaltaa kohdata elämän tummat hetket ilman kauhistumista, ja voi päästää surun pintaan. Tästä oli hyötyä myös tyttären kuolemaa käsitellessä.

Joulu ja Kristuksen syntymäjuhla oli juuri tulossa, ja Timonen ajatteli, että tytär lähti uuteen elämään ja vaihtoi maallisen pukunsa taivaalliseen.

– Ajattelin, ettei minulla ole mitään hätää, Hanna lähti valoon ja hän on Kristuksen kanssa. Hän oli onnellinen, ja hänellä oli kaunis, vaikkakin lyhyt elämä.

Murtunut isä nukkui ”älyttömästi” ja pysyi kiinni elämässä rukoilemalla.

– Sain olla surullinen ja itkeä. Kukaan ei onneksi sanonut, että yritä vähän virkistyä!

Timosesta on tärkeää, ettei surun kohdannut kiirehdi, vaan saa surra rauhassa. Muilta ihmisiltä hän toivoo konkreettista tukea ja apua, ei mukakauniita, kliseisiä sanoja.

– Lässytys vain ärsyttää. Parempi on vaikka kysyä, voinko keittää teetä tai hakea pullon punaviiniä.

Oikeudenmukaisuuden puolustaja

Timonen tapasi tyttärensä viimeisen kerran marraskuussa vähän ennen kuin tämä lähti amerikkalaisen miesystävänsä kanssa kohtalokkaalle matkalleen Yhdysvaltoihin.

Isä ja tytär juttelivat silloin Hannan yrityksistä ja niiden tulevaisuudesta. Hannalla oli joogasali ja korusarja, joka oli juuri lyömässä läpi ja usea julkisuuden henkilö kantoi hänen korujaan itsenäisyyspäivän juhlissa. Ajatus oli, että Hanna olisi siirtynyt korujentekijästä niiden suunnittelijaksi.

Pitkänlinjan yrittäjä, oman konsulttifirman ja osan Messilän hiihtokeskuksesta omistava Timonen oli yritysasioissa tyttärensä tuutori ja selkänoja. Ideat ja kansainväliset verkostot sen sijaan olivat toimeliaan naisen omia.

– Hanna löysi äitinsä avulla oman polkunsa joogaan, ja yrittäjyys taas näkyi minuntyyppisenä energiana.

Tyttärestä puhuminen saa kyyneleet kohoamaan miehen silmiin.

– Hanna oli valon lähde, energinen, auttavainen ja pyyteetön lähimmäisyydessään. Jo lapsesta asti Hanna suojeli niitä, joita kiusattiin. Hän tunsi vahvasti, muttei ollut hörhö. Hanna oli kova kiroilemaan, hänellä oli nopea temperamentti ja hän pani toimeksi, kun kohtasi epäoikeudenmukaisuutta.

Sanoja paremmin Hannasta puhuvat kenties hänen tekonsa. Vuonna 1984 syntynyt Ruax oli paitsi joogaohjaaja ja korusuunnittelija, niin myös ihmisoikeusaktivisti. Hän muun muassa järjesti turvapaikanhakijoille vaatekeräyksen ja organisoi rasisminvastaisen mielenosoituksen uusnatsien Helsingin Asema-aukiolla viime syksynä pahoinpitelemän ja myöhemmin vammoihinsa kuolleen miehen muistolle.

Ei vaikenemiselle

Rasismin vastaisen toimintansa vuoksi Hanna Ruax joutui netin vihasivustojen silmätikuksi. Nimittely ja vihapuhe alkoivat jo vuonna 2015, mutta ne yltyivät erityisesti Hannan kuoleman jälkeen.

Kun tuttu kysyi Timoselta, tiesikö hän, kuinka paljon soopaa Hannasta kirjoitettiin netissä, Timonen heräsi tilanteeseen ja päätti tulla julkisuuteen antamaan kasvot asialle ja kertomaan, miltä vihapuhe tuntuu.

– Jos pääsee vihapuheen uhriksi, sinun on täytynyt olla vahva persoona. Ne tyypit eivät tajua, etteivät he loukkaa Hannaa tai minua, vaan paljastavat vain oman sydämettömyytensä ja lähimmäisyydenrakkauden puutteensa.

Timonen ei osaa sanoa, mistä kaikki vihapuhe kumpuaa. Osalla taustalla on varmasti omia traumaattisia kokemuksia, joidenkin mieli taas on vinoutunut.

– Hanna edusti hyvää, ja jo historia kertoo, että hyväntekijöitä on helppo lähteä rienaamaan, sillä heitä pidetään lapsellisina ja naiiveina.

Ortodoksiselta kirkolta Timonen toivoo sitä, että se ottaisi vahvasti kantaa vihapuhetta vastaan ja lähestyisi asiasta järjestöjä, päättäjiä ja paikallisia toimijoita ja jakaisi vahvemmin lähimmäisyyden viestiä teoillaan ja viestinnällään.

– Asiaa on turha ulkopuolistaa, sillä tällaista puhetta on myös kirkon sisällä, ja siihen voi mennä helposti mukaan.

Timosen oma motto on selvä.

– Vaikeneminenkin on teko.

Meren lepoon

Jos ennen Timosen vuosi alkoi 1.1., niin tulevat vuodet tulevat alkamaan 4.12., siitä päivästä, kun hän tiesi Hannan kuolleen. Tyttären kuolema vaikuttaa elämän rytmiin ja yhteisten hetkien muisteluun. Juhlapyhät, joihin liittyy yhteisiä muistoja, muuttuvat, mutta Hanna on niissä yhä läsnä.

– En ymmärrä sitä, että kehotetaan unohtamaan. Surusta pitää pystyä päästämään irti, muttei muistelusta. Unohda ja keskity tulevaisuuteen, on julminta, mitä voi sanoa.

Timonen neuvookin ihmisiä antamaan surijoiden katsoa kuolemaa, sillä ei kuolema ole pelottava. Paljon pelottavampia ovat omat tunteet.

Timonen on saanut myös huomata, että lähimmäisen kuolema ulkomailla on tavanomaista vaativampi prosessi ja kuoleman joutuu käsittelemään monta kertaa. Hän sanookin Hannan kuolleen kolmesti: ensin Oaklandin palossa, sitten kuolinsyytutkimuksessa Kaliforniassa ja vielä uudestaan kuolinsyytutkimuksessa Suomessa.

Ensimmäisessä kuolinsyytutkimuksessa kesti kuukausi, ja Hanna tuli arkussa Suomeen 4. tammikuuta 2017. Suomessa tehtiin vielä toinen kuolinsyytutkimus. Sen jälkeen saatiin hautauslupa, ja Hanna siunattiin ja lähetettiin tuhkattavaksi tammikuun loppupuolella.

Kesäkuun alussa tuhkat ripotellaan viimein mereen.

– Hanna oli globaali ihminen ja näki kaikki maailman meret, joten halusimme päästää Hannan mereen, missä hän voi jatkaa matkustamistaan.

Teksti ja kuvat: Laura Karlin

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 5/17.

Kategoriat Ortodoksiviesti