Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta

11.5.2021

Koronaepidemia on koetellut kirkollista elämää pahiten Helsingin hiippakunnassa, jonka alueilla on havaittu selkeästi muuta maata enemmän tartuntoja.

Nyt tilanne näyttää kuitenkin valoisammalta myös eteläisimmässä Suomessa. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on yhdessä hiippakunnan koronatiimin kanssa tullut siihen tulokseen, että pyhäköt voidaan avata rajoitetusti kirkkokansalle helatorstain aatosta alkaen.

Ilmoittautumismenettely ja pyhäkkökohtaiset lukumäärärajaukset käyttöön

Jumalanpalveluksiin voi 12.5. alkaen osallistua pyhäkön koosta riippuen 5–10 rukoilijaa. Poikkeuksia tästä säännöstä on kolme.

Ensimmäisen poikkeuksen muodostaa Uspenskin katedraali, jonka palveluksiin voi osallistua kirkkosalissa 20 henkeä. Kaakkois-Suomen seurakunnan alueella epidemiatilanne on parempi, joten siellä pyhäköihin voidaan ottaa ihmisiä samat määrät kuin viime syksynä (Lappeenrannassa 20, Imatralla 18, Kotkassa 46, Loviisassa 10, Kouvolassa 20 ja Haminassa 30). Päijät-Hämeen alueella epidemiatilanne on toistaiseksi muuta hiippakuntaa huonompi. Siksi jumalanpalvelukset toimitetaan Lahdessa ja Heinolassa suljetuin ovin vielä toukokuun loppuun saakka.

Jos seurakunnalla on mahdollisuus järjestää niin, että palvelusta voi seurata verkon kautta esimerkiksi seurakuntasalilta, tällaiseen tilaan (esimerkiksi Uspenskin katedraalin kryptaan) voidaan ottaa tilan koosta riippuen maksimissaan 10 henkeä ja pappi voi tulla kirkosta salille jakamaan ehtoollisen.

Jotta palveluksiin voidaan ottaa mahdollisimman paljon rukoilijoita, palvelukset toimitetaan minimimiehityksellä (pappi, kanttori, tarvittaessa vahtimestari). Jumalanpalveluksen toimittamiseen osallistuvia henkilöitä ei lasketa mukaan pyhäkkökohtaiseen maksimihenkilömäärään.

Seurakunnat huolehtivat ilmoittautumisjärjestelyistä kuten aiemminkin. Kirkkokansa sijoittuu pyhäköissä kahden metrin turvavälein merkityille paikoille. Myös muut jo tutuksi tulleet hygieniatoimet ovat edelleen tarpeen. Mikäli terveydellistä estettä ei ole, sekä kirkkokansa että työntekijät käyttävät maskeja koko ajan ehtoolliseen osallistumisen hetkeä lukuun ottamatta. Ikoneja tai ehtoolliskalkkia ei vielä suudella ja jokaisen on huolehdittava tarkoin käsi- ja yskimishygieniasta sekä riittävien turvavälien säilyttämisestä. Kuorotoiminta ei vielä käynnisty eikä kirkkokansaa laulateta tartuntavaaran minimoimiseksi.

Kirkkokahveja voidaan järjestää ulkotiloissa, jos turvavälit voidaan säilyttää sopivilla tila- tai tarjoilujärjestelyillä.

Diakoniatyössä voidaan järjestää suurimmillaan kuuden hengen kokoontumisia, esimerkiksi sururyhmiä. Työntekijät lasketaan mukaan henkilömäärään. Kokoontumisissa on noudatettava kaikkia muita voimassa olevia hygieniakäytänteitä.

Koronatiimi seuraa epidemiatilanteen ja viranomaismääräysten kehitystä tiiviisti ja toivoo, että rajoituksia voidaan edelleen lieventää kesäkuun alusta alkaen.

Pitkään toiminut tiimi on samalla päättänyt järjestäytyä osin uudelleen. Tiimin työstä vetovastuuta kantanut pastori Jonas Bergenstad jättää puheenjohtajan tehtävät ja uutena puheenjohtajana jatkaa tiimiin alusta asti kuulunut Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijä Elina Pale.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset