Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen kuvattuna Helsingissä Kotikirkossa. Kuva: Joel Eklöv

30.12.2022

Ortodoksisessa perinteessä kirkkovuosi alkaa 1.9. Elämme kuitenkin monella käytännön tasolla kiinni kalenterivuoden rytmissä.

Monin tavoin raskas vuosi 2022 on tulossa päätökseen. Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on järisyttänyt Eurooppaa ja vaikuttanut erityisesti ortodoksiseen kirkkoon, sillä enemmistö hyökkääjistä ja uhreista ovat ortodokseja. Olemme saaneet seurata uutisista Ukrainan kansan kärsimystä ja taistelua itsenäisyydestään. Ukrainan pakolaisia on saapunut tuhansittain myös seurakuntamme alueelle ja seurakuntamme työntekijät eri alueilla ja myös vapaaehtoiset ovat osoittaneet lähimmäisen rakkautta tukemalla heitä niin taloudellisesti kuin kutsumalla heitä mukaan toimintaamme. Osa on avannut myös kotinsa ovet. Yhtä kaikki – olemme avanneet heille sydämemme, tästä sekä Filantropian tekemästä työstä olen ollut hyvin kiitollinen. Esirukous kaikkien uhrien ja hädässä olevien puolesta on ollut ja on edelleen tärkeä. Rakkaus ja toivo ovat tuoneet valoa pimeään. Kuten arkkipiispa Leo on sanonut, “Jumala tuntee Ukrainan marttyyrien nimet ja Jumalalta ei kukaan voi piilottaa tekojaan, vaan kaikki tulee lopulta valoon.” Olemme juuri viettäneet valon juhlaa, Kristuksen syntymäjuhlaa, jonka päätöstä vietämme 31.12. Loistakoon tämä Kristuksen valo entistäkin kirkkaammin tulevana vuonna ja luokoon säteitään sydämiimme. Rukoilemme, että myös Ukrainan sota tulee päätökseen tulevana vuotena.

Vuonna 2023 saamme, Jumalan kiitos, viettää paikalliskirkkomme asemaa määrittelevän Tomos-asiakirjan 100-vuotisjuhlaa. Saamme syyskuussa vieraaksemme patriarkkamme Bartolomeoksen ja näin muistutamme itseämme yhteydestämme yleiseen ortodoksiseen perinteeseen.

Tarkoitus on, että juhla ei ole vain yksi juhlaviikonloppu, vaan vuoden mittaan erilaisia tapahtumia ja siten enemmän vuorovaikutusta seurakuntalaisten kanssa. Osallisuuden kokemus on tärkeä demokratiassa. Kohtaamalla vaalimme arjessa sitä arvosta periaatetta, että kaikkia kutsutaan seurakunnan toimintaan. Ei tarvitse olla tietynlainen: tärkeää on tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi. Siitä voi lähteä hengellinen kasvu.

Yksi osallisuuden muoto on seurakuntavaalit, jotka toteutetaan marraskuussa 2023: tarvitsemme sitoutuneita ehdokkaita valtuustoon ja aktiivista äänestystä. Tavoitteemme voisi olla päästä vähintään samalle äänestysaktiivisuuden tasolle kuin toinen kansankirkkomme. Meillä se tarkoittaisi vähintään äänestäjien määrän kaksinkertaistumista viime vaaleihin verrattuna. Alle 5% äänestysprosentti ei ole demokratian toimivuuden kannalta hyvä asia.

Seurakunta on kuitenkin paljon muuta kuin hallintohimmeli.  Olemme valmiina palvelemaan seurakuntalaisia ja hengellisestä elämästä kiinnostuneita. Maailman huolet: sodat, inflaation vaikutukset, ilmastomuutos, yhteisöllisyyden heikkeneminen sekä polarisaatio askarruttavat monia. Osa kieltää ongelmat, jotkut hakevat sisäistä turvaa fundamentalistisesta ajattelusta, jotkut haluavat kääntää kirkon liberaalimpaan suuntaan jne. Kirkko ammentaa edelleen samasta lähteestä kuin aiemmin. Esimerkiksi oma patriarkkamme on jo pitkään puhunut ympäristönsuojelusta ammentaen Kirkon omasta opetuksesta käsin. Jos perehdymme Kirkon opetukseen niin meille aukeaa valtaisa aarre: eri aikakausina ja eri kulttuuriympäristöissä testattu muuttumaton oppi, pastoraalisen huolenpidon perinne, liturginen perinne. Ja se kaikki on edelleen tarjolla meille jokaiselle.  Siis Kirkon kokonaisuus – ei vain sirpaleita.

Kun maailma on levoton, tarjoaa Kirkko rauhaa. Optinan isien rukous mielenrauhaksi soveltuu jokaiseen päivään:

Herra, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä. 

Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi. 

Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi. 

Opeta minua olemaan suora ja rehellinen perheenjäseniäni kohtaan, etten saattaisi ketään levottomaksi enkä aiheuttaisi kenellekään mielipahaa. 

Herra, anna minulle voimaa kantaa tänään uupumukseni, anna voimaa kohdata päivän jokainen tapahtuma. Ohjaa tahtoani ja opeta minua rukoilemaan, uskomaan, toivomaan, antamaan anteeksi ja rakastamaan. Amen 

Toivotan jokaiselle seurakuntalaiselle ja heidän läheisilleen Jumalan siunausta ja varjelusta vuodelle 2023!

Markku Salminen

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra