Jaakobin liturgiassa ehtoollisessa ehtoollislahjat, leipä ja viini, annetaan erikseen. Arkistokuva Kotikirkosta.

21.10.2022

Apostoli Jaakobin liturgia voidaan toimittaa vuosittain apostoli Jaakoin, Herran Veljen muistopäivänä 23.10. Tänä vuonna muistopäivä osuu sunnuntaille, minkä vuoksi maailman vahimmaksi kutsuttuun ehtoollisjumalanpalvelukseen pääsee osallistumaan lukuisilla eri seurakuntamme toiminta-alueilla.

Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla kerrotaan tarkemmin Jaakobin liturgiasta:  ”Pyhän apostoli Jaakobin jumalallista liturgiaa kutsutaan yleensä vanhimmaksi käytössä olevaksi liturgiatekstiksi. Tarkalleen ottaen liturgian nykyinen muoto on peräisin 1800-luvun lopulta varhaisesta Jerusalemilaisesta liturgiasta. Antiokiassa, Kyproksella ja Aleksandriassa liturgia oli paikoitellen käytössä 1100-luvulle saakka, mutta muualla Jaakobin liturgian toimittaminen loppui jo aikaisemmin Johannes Krysostomoksen liturgian vakiinnuttua asemansa niin sanottuna tavallisena liturgiana. Orientaalisissa kirkoissa Jaakobin nimeä kantava liturgia on edelleen käytössä.

Jaakobin liturgia eroaa tavanomaisesta kirkossamme vakiintuneesta Johannes Krysostomoksen liturgiasta muun muassa ehtoollisen vietossa. Ehtoollislahjat jaetaan uskoville erillisinä.

Palvelus alkaa saatolla, jossa papisto saapuu kirkkoon, kuten lännen perinteissä nykyäänkin. Liturgia toimitetaan kasvot kirkkokansaa päin, kun taas Johannes Krysostomoksen liturgiassa toimittajien kasvot ovat kohti alttaria ja itää. Liturgiassa on myös enemmän papin rukouksia ja vähemmän kuorolaulua. Palveluksessa on jäljellä esimerkiksi mittava muisteluosa, jossa rukoillaan muun muassa maailman hädässä olevien ja läheistemme puolesta.”

 

Uspenskin katedraalissa piispallinen Jaakobin liturgia – palvelusta voi seurata myös verkkolähetyksenä

 

Uspenskin katedraalissa toimitetaan sunnuntaina 23.10. kello 9:55 alkaen piispallinen Jaakobin liturgia. Jumalanpalveluksen toimittaa korkeastisiunattu Haminan piispa Sergei yhdessä seurakuntamme papiston kanssa. Jumalanpalvelusta voi seurata suorana myös seurakunnan YouTube-kanavalla.

Jaakobin liturgia toimitetaan sunnuntaina myös Espoon Trapesassa, Hangossa, Nummelan rukoushuoneella, Tikkurilan kirkolla ja Porvoossa. Katso tarkemmin jumalanpalveluksien aikataulut seurakunnan jumalanpalveluskalenterista. Pyhäkköjen yhteystiedot löytyvät Kirkot-sivuillamme.

 

Lämpimästi tervetuloa Jumalanpalveluksiin!

Kategoriat Uutiset