Päivän sana 
Päivän pyhät 
Ilmakuva Kaunisniemen leirikeskuksesta vuodelta 2012. Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta
Kesällä 1964 kanttori Lauri Tulehmo keräsi bussilastillisen lapsia Tampereelta, jossa Kirsti Nousiaisen lapsuudenperhe asui. Lähdettiin lastenleirille Lällyyn. Kirsti oli 11-vuotias.
Siihen aikaan leirikeskuksen virkaa toimitti vanha talo, joka oli ollut valmiina tontilla, kun seurakunta osti sen 1963 – tasan 60 vuotta sitten. Lapset asuivat talon vintillä. Siellä oli tukevat kattoparrut ja niiden välissä sahanpurua. Laitettiin viltti sahanpurun päälle ja makuupussi viltin päälle. Kassissa oli omat tavarat: pyyheliina ja sortsit, sadevaatteet ja jotakin muuta.
– Ei siihen aikaa paljon ollut mukana, Kirsti toteaa.
Reilut 20 vuotta myöhemmin Kirstin tytär Leena lähti Lällyyn jo seitsemänvuotiaana, kaksoissisarensa Sonjan kanssa. Leena tosin ilmoitti perillä, että jäisi vain, jos kotoa tultaisiin aina illalla katsomaan. Äiti sanoi tulevansa vain vierailuiltana.
– Mukana oli työkaverini, joka lupasi käydä joka ilta ja lähtikin heti seuraavana. Leena oli vain tervehtinyt ja mennyt menojaan, Kirsti naurahtaa.
Leena Nousiainen puolestaan muistaa asian, joka aina johdatti leiritunnelmaan:
– Vedenpyhitys. Siitä tiesi, että leiri alkoi.
Sekä äidistä että tyttärestä tuli vakituisia lällyläisiä. Lastenleirien ja kristinoppileirin eli kripan jälkeen kumpikin myös työskenteli Lällyssä monena vuonna, Kirsti keittiössä ja Leena leirinohjaajana.
Pikkuautolla kurvattiin Marskin majalle
Yhdessä oleminen ja tekeminen vetivät vastustamattomasti sekä Kirstiä että Leenaa Kaunisniemeen. Lapsia oli paljon. Päivisin uitiin, leikittiin ja pelattiin. Nuotiolla paistettiin lättyjä ja lenkkimakkaraa. Joskus lähdettiin retkelle.
– Kymmenen lasta meni yhteen pikkuautoon, ja Jeskasen Taisto ajoi tuhatta ja sataa Marskin majalle, Kirsti muistelee.
Leenan lapsuudessa järjestettiin jo syys- ja talvileirejäkin. Talvella retkeiltiin jään yli lähisaareen makkaraa paistamaan. Oli kiva laskea pulkalla rantaan siitä, missä kesällä kulkee polku. Ympärillä kohosivat isot metsät. Lunta oli paljon.
– Sai kunnon vauhdit! Oli siinä tekemistä viikoksi.
Leenan kesäleirien kohokohtia oli ohjaajien ja leiriläisten välinen jalkapallopeli. Papit tulivat mukaan ja juoksivat viitanhelmat liehuen. Kaikilla oli hauskaa.
Kun Leena oli nuori, Lällyssä pelattiin tuntitolkulla pingistä ja järjestettiin jopa turnauksia. Joskus pidettiin disco. Oikeaa tunnelmaa luotiin muun muassa jätesäkeillä, joilla pimennettiin Takkatalon ikkunat.
Lällyssä myös laulettiin paljon. Kirsti osaa vieläkin ulkoa Vaeltajan laulut kuten myös liturgian veisut ja Ehtooveisun. Tehtiin myös sketsejä ja pidettiin missikilpailut. Niissä pojat pukeutuivat tytöiksi ja Kirsti juonsi.
Yövahdin juksaaminen kuului kesään
Kirstin aikana kaikki yöt istuttiin nuotiolla, joita oli useita. Nuoret kulkivat nuotiolta nuotiolle, vaikka hiljaisuus tuli kymmeneltä illalla. Mikään ei ollut mukavampaa kuin yövahdin huijaaminen.
Jos karkulaiset jäivät kiinni, heidät ohjattiin takaisin omiin telttoihin, joissa isommat lapset siihen aikaan yöpyivät. Nukahdettiin, jos sattui nukuttamaan. Jos ei, jatkettiin kierrosta.
Romanssejakin varhaisteinien välille syttyi.
– Käsi kädessä kuljettiin nuotiolta toiselle. Se oli sellaista viatonta.
Leenan nuoruusvuosina ei enää majoituttu teltoissa vaan tarkoitukseen oli rakennettu pitkä talo nykyisen nurmikentän keskivaiheille. Lällyyn oli myös pystytetty pieni kioski, joka oli kuin liian suureksi kasvanut leikkimökki.
Kristinoppileirillä Leena sai kavereidensa kanssa kuolemattoman idean: kääritään kioski vessapaperiin! Tuumasta ryhdyttiin toimeen heti, kun vahdin silmä vältti.
– Yöllä kävimme kääräisemässä. Monta rullaa vessapaperia meni. Siitä hyvästä jouduimme pesemään saunan.
Huoneiden vaihtaminen ja pyöräretket kylille ovat myös Lällyn klassisia yövahdin huijaamistemppuja. Perinteet ovat voimissaan tänäkin päivänä.
Kotiin lähetettiin Lällyn kuvalla varustettu postikortti
Leiriläisten yhteydenpito kotiväen kanssa on muuttunut. Kirstin nuoruudessa pidettiin vierailuiltoja, ja kerran hänen vanhempansa tulivat viikonlopuksi teltan kanssa. Kun Leena oli lapsi, askartelutilassa oli puhelinhuone, johon kävivät kolikot tai puhelinkortti. Kotiin soitettiin, kun siltä tuntui.
Kioskista sai myös postimerkkejä ja postikortteja, joissa oli leirikeskuksen kuva. Niitä Leena ja Sonja lähettivät kotiin, sillä kännyköitä ei vielä ollut. Ne tulivat vasta, kun Leena oli töissä Lällyssä. Leirinohjaajana kännykänkäyttöön oli pakko joskus puuttua.
– Eniten huoletti, että ne menisivät rikki.
Kirstin ja Leenan Lälly-vuosien välissä kului toista vuosikymmentä. Maailma muuttui. Kirstin nuoruudessa leirit olivat pariviikkoisia, kun lapsilla ei kesäisin välttämättä ollut muuta paikkaa, mihin mennä.
Lapsia otettiin mukaan enemmän kuin nyt, sillä telttamajoituksessa tilat joustivat. Vielä kun Kirsti oli leireillä töissä, samat työntekijät asuivat Kaunisniemessä koko kesän.
– Menin sinne toukokuun viimeinen päivä ja palasin elokuussa takaisin. Jäimme väliajoiksikin. Siivosimme, nukuimme, pesimme pyykkiä. Lällyssä oppi tekemään töitä, Kirsti muistelee.
Leenan leirinohjaaja-aikoina henkilökunta vaihtui välillä. Leirit olivat jo silloin lyhyempiä kuin Kirstin aikana, ja nykyisin ne kestävät kolmesta viiteen päivään. Kristinoppileirillä vietetään yhdeksän päivää.
Lihapullasavotassa kului koko yö ja aamupäivä
Leirikeskuksessa oli sama vanha keittiö sekä Kirstin aikana että Leenan lapsuusvuosina. Siellä oli kätevintä valmistaa keittoja ja myös laatikoita sitten, kun uuni saatiin. Uuden keittiön valmistuttua 2006 ruokalista monipuolistui. Kirstin nuoruudessa ruokaa teki Mari-emäntä. Erikoisuus oli riisivellin, suolasillin ja näkkileivän yhdistelmä.
– Tykkään niistä vieläkin. Iltateellä tarjottiin tsoajua ja näkkileipää, jota liotettiin teessä.
Kirsti itse aloitti työt Lällyn keittiössä kesällä 1968. Lauantai-iltaisin Kirsti kävi ystävättärensä Sonja Mäkisen (nykyinen Sirkiä) kanssa Karkkilassa tanssimassa. Kyyti saatiin liftaamalla, ja kerrankin he palasivat yöllä yhden jälkeen Kaunisniemeen.
Kahdelta Kirsti alkoi paistaa lihapullia, sillä sunnuntaina liturgian jälkeen oli tulossa 200 ruokavierasta. Kaverina oli kokkina työskennellyt Juhani Jeussonen.
– En muista, montako kymmenen litran sangollista taikinaa paistoin, mutta monta niitä oli. Valmista tuli, kun liturgia loppui. Sinä yönä ei nukuttu.
Rapariperisopan nuoret olivat tehneet edellisenä päivänä isoon maitotonkkaan, joka oli maakellarissa. Aterialla tonkka nostettiin elämänluukulle, ja siitä jaettiin jälkiruokaa. Juhani oli leikannut sormeensa edellisenä päivänä, mutta laastari oli hävinnyt.
Pappi otti ensin soppaa Sarviksen muovilautaselle. Äkkiä raikui, että ”tämä ei kuulu tänne!”
– Siellä se laastari oli, papin lautasella. Laastari otettiin pois ja soppa syötiin.
Keittiön varusteisiin kuului yhden keittolevyn hella, 150 litran painekattila ja suuri paistinpannu. Uunia ei ollut. Samassa painekattilassa keitettiin sekä puuro että teevedet.
Kerran joku tuli hakemaan liturgiaan vettä mutta palasi äkäisesti takaisin: ehtoollismaljaan laitetaan vettä, ei kauravelliä! Muovikannu oli ollut kaurapuurossa, mutta lopulta hakija sai veden puhtaaseen kannuun.
Sekä Kirstin että Leenan työvuosina Lällyssä sattui kaikenlaista, mutta pahoilta tapaturmilta vältyttiin. Kirsti muistaa villin pikkupojan, joka kiipesi korkean porttirakennelman päälle ja joka oli vaikea saada alas. Leenan aikana leiriläisiä sai hätistää pois katoilta.
Leireiltä on jäänyt elinikäisiä ystävyyssuhteita
Sekä äiti että tytär kokevat, että Lällyn leireillä vahvistui ortodoksinen identiteetti. Käytiin kirkossa, synnintunnustuksella, ehtoollisella ja totuttiin lukemaan ruoka- ja aamurukoukset. Lastenleirilläkin oli aina jokin oppitunti.
– Ortodoksisuus on hengellinen koti. Leireillä oppi, miten ollaan ja eletään, Kirsti summaa.
– Olemme kasvaneet seurakunnan yhteyteen. Olemme juurtuneet yhteisöön eri tavalla kuin muuten, Leena sanoo.
Leenalla on nelivuotias Alex-poika ja toinen lapsi tulossa pian. Perhe asuu Akaassa Tampereen ortodoksisen seurakunnan alueella, mutta Leena toivoo, että hänen lapsensa pääsisivät myös kokemaan Lällyn. Ensi vuonna perhe ehkä lähtee perheleirille.
Kirsti ja Leena Nousiainen ovat saaneet Kaunisniemestä elinikäisiä ystäviä kumpikin. Leena juhlii muutaman viikon kuluttua Lälly-kaverin 30-vuotispäiviä. Monesta leiriystävästä tuli kirkon työntekijä, mutta Leena itse lähti musiikkipedagogin uralle.
Liike-elämässä toiminut Kirsti viettää eläkepäiviä ortodoksisessa Stefanoskodissa Helsingin Tapaninvainiolla. Naapurista löytyvät tanssiaiskaveri Sonja Sirkiä sekä Juhani Jeussonen, josta tuli Leenan kummisetä. Kaksi muutakin ystävää kesäleireiltä on päätynyt Stefanoskotiin. On muodostunut Kirstin sukupolven ortodoksinen elämänkaari.
– Ensin Lälly, sitten Stefanoskoti.
Teksti Hanna Lehto-Isokoski
Kaunisniemen leirikeskuksen kirkon praasniekkaa juhlitaan tiistaina 25. heinäkuuta Lopen Läyliäisissä. Kirkko on pyhitetty pyhille apostoli Jaakobille ja Herran äidinäidille Annalle. Juhlaliturgia alkaa kello 10 ja siihen kuuluvat vedenpyhitys sekä ristisaatto kirkon ympäri. Palveluksen toimittaa Haminan piispa Sergei yhdessä seurakunnan papiston kanssa.
Jumalanpalveluksen jälkeen vietetään leirikeskuksen 60-vuotisjuhlaa. Siinä muun muassa siunataan ikonimaalareiden seurakunnalle lahjoittama Pyhän Kolminaisuuden ikoni, joka sijoitetaan leirikeskuksen Annan saliin.
