10.5.2019

Kristus nousi kuolleista! Olemme olleet kohta kolme viikkoa ylösnousemuksen ihmeen äärellä. Kirkon opetuksessa on seurattu, kuinka epäilevä Tuomas, mirhankantajanaiset ja vanhurskas Joosef kohtasivat pääsiäisen suuret tapahtumat.

Pääsiäiskauden loppupuolella palaamme Jeesuksen aiempaan opetukseen ja ihmetekoihin. Mutta nyt näemme nämä tapahtumat uudesta ylösnousemuksen näkökulmasta. Pääsiäisen valossa tuon juutalaisen rabbin opetus saa ajattoman ulottuvuuden, pelastus ja parannus koskee koko ihmiskuntaa kaikkialla ja kaikkina aikoina.

Tulevien kolmen sunnuntain evankeliumiteksteissä puhutaan toistuvasti vedestä. Tämä ei ole sattumaa, sillä kyse on kasteopetuksesta. Kasteen kautta meidät on liitetty Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kaste on kristityn oma henkilökohtainen pääsiäinen.

Kolmantena sunnuntaina pääsiäisestä kuulemme Johanneksen evankeliumista kertomuksen miehestä, joka jo 38:n vuoden ajan on maannut halvaantuneena Jerusalemissa Betesdan altaan äärellä. Ajoittain altaan vesi kuohui ja uskottiin, että se, joka tuolloin ensimmäisenä ehti kastautumaan altaassa, parani kaikista sairauksista. Halvaantuneen miehen tilanne oli kuitenkin toivoton, sillä hänellä ei ollut ketään, joka olisi auttanut hänet altaaseen.

Mies oli maailmalle kuollut, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Silloin tapahtui kohtaaminen pyhyyden kanssa. Aivan ensimmäiseksi Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Ihmisellä on vapaa tahto, meitä ei voi pelastaa vasten tahtoamme. Tämän takia kasteenkin edellä tehdään kastekysymykset kastettavalle tai kummille hänen edustajanaan.

Kuten kastevesi pesee ihmisen puhtaaksi kaikista synneistä, myös halvaantunut mies syntyi uudelleen kohdatessaan Kristuksen. Siksi Kristus sanoi hänelle: ”Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee!”

Kertomus halvaantuneesta miehestä on ihmeellinen. Se kertoo meille kasteen mysteeristä. Keskeisenä elementtinä on Betesdan altaan kuohuva vesi. Mutta lopulta vettä ei edes tarvita. Kristus on se elävä vesi ja elävä henki, joka puhdistaa ja pelastaa miehen. Hänen sanansa riittää: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”

Pastori Mikko Leistola


Katso seurakunnan alueella toimitettavat palvelukset jumalanpalveluskalenterista.

Kategoriat Kirkkovuosi