Kuva: Dimitri Tolonen

25.10.2021

Suomen ortodoksinen kirkko on saanut alkunsa ja kasvunsa Karjalan alueen luostareista. Valamo, Konevitsa, Syväri, Petsamo, Säntämä, Vasojärvi ja monet muut Karjalan luostarit ovat säteilleet evankeliumin valoa karjalaisen kansan keskellä. Sieltä ortodoksisuus on levinnyt ja vahvistunut muuallakin Suomessa. Juhlan troparissa mainittu kylvö on tuottanut hyvää hedelmää.

Valamo on tuottanut meille monta pyhää: Sergei ja HermanAntipa ja Nazari Valamolaiset. Myös Herman Alaskalainen oli Valamon munkki ennen lähetysmatkaansa Alaskaan. Samoin monet muut pyhät. Valamolaisten lisäksi rakkaimpia Karjalan pyhiä ovat Arseni Konevitsalainen ja Trifon Petsamolainen. Naispyhistä mainittakoon Maria Aunukselainen ja Paraskeva Priminiläinen.

Karjalan pyhissä on pappeja ja maallikkoja, miehiä ja naisia. Kaikkiaan nimeltä tunnetaan noin 70 Karjalan alueella kilvoitellutta pyhää. Heidän elävään rukoukseensa me turvaudumme ja pyrimme noudattamaan heidän esimerkkiään. Vaikeissa oloissakin heistä säteili ilo, joka innosti heidän kohtaamiaan ihmisiä Kristuksen seuraamiseen.

Karjalan valistajien rukoukset ovat kannustamassa meitä kilvoitukseen. Olosuhteemme ovat aivan toisenlaiset, mutta kutsumus on sama: pyrkiä elämään rakkauden kaksoiskäskyn mukaan, rakastaen Jumalaa ja lähimmäistämme.

Karjalan valistajien juhla sijoittuu aina lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen lauantaihin.

Lausukaamme siis heille: Iloitkaa!

Rovasti Kalevi Kasala

Isä Kalevin kirjoitus on julkaistu alun perin 1.11.2018.


Helsingin ortodoksisen seurakunnan pyhäköistä Lohjan ja Hyvinkään kirkoissa vietetään praasniekkaa 6.11.2021, Karjalan valistajien muistopäivänä.

Lohjan kirkon praasniekka 5.–6.11.2021

Pe 5.11.2021 klo 17 Suuri ehtoopalvelus ja teeilta
La 6.11.2021 klo 9.00 Vedenpyhitys ja liturgia

Liturgian päätyttyä klo 11.30 vanhalla evankelisluterilaisella hautausmaalla Karjalaan jääneiden muistomerkillä litania ja seppeleenlasku. Sen jälkeen yhteinen juhla evankelisluterilaisen kirkon seurakuntasalilla, Sibeliuksenkatu. Mukana praasniekassa Lohjan evankelisluterilainen seurakunta, Lohjan Karjala-seura ja Helsingin ortodoksinen seurakunta.

Tekstiä korjattu 1.11.2021. Lohjan kirkon praasniekka alkaa klo 9.00 eikä klo 9.30 lauantaina 6.11.2021.

Hyvinkään kirkon praasniekka 5.–6.11.2021

Pe 5.11.2021 klo 17 Vigilia
La 6.11.2021 klo 9.30 Vedenpyhitys ja liturgia

Kategoriat Kirkkovuosi Uutiset