Isä Kimmo Kallinen mainitsi opetuspuheessaan muun muassa ihmisoikeuskysymykset.

22.10.2019

Tiistaina vietettiin praasniekkaa Jumalanäidin Kazanin ikonille pyhitetyssä kirkossa Järvenpäässä. Pyhäkkö oli koristeltu sinisin kukin, ja kirkkokansaa oli paikalla tungokseksi asti.

Aluksi toimitettiin vedenpyhitys, ja juhlaliturgian toimitti isä Kimmo Kallinen muun papiston kanssa. Opetuspuheessaan isä Kimmo käsitteli muun muassa parhaillaan vietettävän Vastuuviikon esiin nostamia ihmisoikeuskysymyksiä.

”Voimme ajatella, että Jumalanäiti on meille ihmisille ihan ensimmäinen ihmisoikeuksien puolesta taistelija”, isä Kimmo sanoi.

Lisäksi isä Kimmo muistutti niin ikään torstaina vietettävästä YK:n päivästä.

Juhlan alussa toimitettiin vedenpyhitys.

Temppelijuhlan kunniaksi järjestettiin ristisaatto pyhäkön ympäri. Syksyinen tihkusade ei tuntunut latistavan kirkkokansan tunnelmaa, vaikka ristisaatto pysähteli rukouksien ja vihmomisten ajaksi. Loppurukoukset toimitettiin kirkossa, minkä jälkeen juhla jatkui yhteisellä aterialla.

Jumalanäidin Kazanin ikonille pyhitetty Järvenpään kirkko viettää temppelijuhlaa kahdesti vuodessa, eli 8. heinäkuuta ja 22. lokakuuta. Tämä johtuu siitä, että Jumalansynnyttäjän Kazanin ikonilla on Suomen ortodoksisessa kirkossa kaksi muistopäivää.

Kazanin Jumalanäidin ikonissa Jeesus-lapsi seisoo Neitsyt Marian edessä.

Kirkkovuoden aikana vietetään useita Jumalansynnyttäjän juhlia eri ikoneiden kunniaksi. Jumalansynnyttäjän ikoneissa on kaksi perustyyppiä: Hellyyden Jumalanäiti ja Tiennäyttäjä.

Hellyyden Jumalanäiti -ikoneissa Neitsyt Maria ja Jeesus kuvataan posket vastakkain, kun taas Tiennäyttäjä-ikonissa Jumalansynnyttäjä osoittaa Kristusta, joka on tie, totuus ja elämä. Näiden perustyyppien sisällä on erilaisia paikallisia ikonimalleja, jotka eroavat toisistaan yksityiskohdissa. Juhlia on määräytynyt sellaisten ikoneiden kunniaksi, joiden edessä rukoilleiden rukoukset ovat ihmeellisellä tavalla toteutuneet.

Kazanin Jumalanäidin ikonin kerrotaan tulleen Konstantinopolista Venäjälle 1400-luvulla. Ikonin ja sen kopioiden kautta on tapahtunut monia ihmeitä.

Kategoriat Uutiset