Arkkipiispa Leo joutui jatkamaan koronarajoituksia Helsingin hiippakunnassa. Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta

12.12.2020

Nykyisiä koronarajoituksia jatketaan 10. tammikuuta 2021 saakka Helsingin ortodoksisen hiippakunnan alueella. Näin ollen jumalanpalvelukset toimitetaan Helsingin hiippakunnassa toistaiseksi suljetuin ovin, eli ilman kirkkokansaa.

Päätöksen koronarajoitusten jatkamisesta teki Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo 11.12.2020 kuultuaan ensin Helsingin hiippakunnan koronatiimiä ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan hygieniatiimin johtajaa.

Päätös on yhteneväinen viranomaisten tekemien linjausten kanssa. Koronatilanteen kehittymistä sekä viranomaismääräyksiä ja -suosituksia seurataan tarkasti, ja ratkaisut tehdään jatkossakin niiden mukaan.

Nykyiset koronarajoitukset astuivat alun perin voimaan Helsingin hiippakunnassa 24.11.2020.

Tartuntatilanne yhä vaikea

Kaksi seuraavaa suurta kirkollista juhlaa vietetään siis Helsingin hiippakunnassa rajoitusten voimassa ollessa. Näistä ensimmäisenä juhlitaan Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa 25.12., ja seuraavaksi teofaniaa eli Herran kastetta 6. tammikuuta.

Arkkipiispan ratkaisujen pohjana ovat olleet paitsi viranomaisten asettamat rajoitukset ja suositukset, myös eettinen vastuu seurakuntalaisten, seurakuntien työntekijöiden ja muiden kanssaihmisten terveydestä.

Helsingin hiippakunnan alue on lähes kokonaisuudessaan epidemian leviämisvaiheessa – ainoana poikkeuksena on Etelä-Karjala, missä epidemia on kiihtymisvaiheessa.

Ehtoolliselle pääsee sopimalla

Ehtoolliselle voi osallistua jumalanpalvelusten ulkopuolella, kun sopii asiasta papin kanssa etukäteen. Kirkollisia toimituksia (esimerkiksi kasteet) on siirrettävä tuonnemmas, mikäli se on mahdollista.

Välttämättömät toimitukset eli hautaukset toimitetaan kulloinkin voimassa olevilla maksimihenkilömäärillä. Tämä tarkoittaa tässä vaiheessa maksimissaan 10 henkilöä seurakunnan työntekijät mukaan lukien. Jos perheenjäseniä on useampi saattamassa vainajaa, on tästä keskusteltava papin kanssa jo varausta tehdessä.

Seurakuntia kannustetaan tuottamaan verkkolähetyksiä jumalanpalveluksista, jotta kirkkokansalla olisi mahdollisuus osallistua yhteiseen rukoukseen kotonaan.

Helsingin ortodoksinen seurakunta on jo varautunut lisäämään Uspenskin katedraalista ammattimaisesti tuotettuja suoratoistolähetyksiä.

Teksti: Susanna Somppi

Lähteet: Yle uutiset, Suomen ortodoksinen kirkko

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset