Isä Heikki Huttusen opetuspuhe: ”Apostoli Tuomas ilmaisee meidänkin epäilyksemme ja toiveemme saada nähdä ja uskoa”

Pääsiäiskauden ensimmäisinä sunnuntaina kuljemme pyhien apostolien mukana odottamattoman ilon tietä, joka alkoi tyhjältä haudalta. Ilo jatkuu niiden hetkien kautta, jolloin opetuslapset kohtasivat Ylösnousseen Herran.

Kuulemme Tuomaan sunnuntain evankeliumissa, kuinka Tuomas ei ollut muiden opetuslasten joukossa ylösnousemuspäivän iltana, kun Vapahtaja ensimmäistä kertaa yllättäen ilmestyi lukittujen ovien taakse epätietoisten ja hämmentyneitten opetuslastensa luo. Pelko ja hämmennys vaihtuivat iloon ja uskoon, kun opetuslapset tajusivat, että Herra oli todella noussut kuolleista. Mutta kun he kertovat nähneensä Herran, Tuomas vastaa sanoilla, jotka voisivat olla meidän sanojamme: En usko. Tuomas vaatii saada pistää sormensa Vapahtajan haavoihin ja kätensä tämän kylkeen. Tuomas vaatii empiirisiä todisteita, aivan kuin nykyajan luonnontieteet, joihin meidän maailmankuvamme ja ajattelutapamme suurelta osin perustuvat.

Seuraavana sunnuntaina opetuslapset ovat taas koolla – aivan kuin mekin kirkossa liturgiassa, tutkimassa Jumalan Sanaa ja murtamassa leipää. Nyt myös Tuomas on läsnä. Ja jälleen Herra ilmestyy. Hän kutsuu Tuomasta: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Mutta Tuomaksen ei tarvitse tehdä sitä, hänelle Herran kohtaaminen riittää, ja Tuomaan epäusko kirkastuu uskoksi.

Muiden opetuslasten tavoin Tuomas tajuaa, että ylösnousemus on uusi todellisuus, uusi elämä, joka kirkastaa ja valaisee kaiken. Ylösnousemus ei ole elvytystä takaisin samaan elämään, joka kuitenkin aikanaan päättyy kuolemaan. Ylösnousemus ei myöskään ole abstraktio, idea tai haave, irrallaan fyysisestä ja maallisesta elämästä. Vapahtajan ylösnousemusruumis on toisenlaisen, kirkas ja valoisa. Mutta se on kuitenkin aineellinen, materiaalinen.  Siinä ovat edelleen tallella ne haavat, joiden kautta Jeesus Kristus kohtasi ja voitti kuoleman.

Tuomas vastaa ylösnousseelle Vapahtajalle huudahtaen: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Nekin voisivat olla meidän sanojamme. Niihin sisältyy uskontunnustus: Ylösnoussut Jeesus Kristus on meidän elämämme johtaja, Herra, ja hän on Jumala, joka on tullut luoksemme, kohdannut pahuuden ja kuoleman ja kutsuu meitä uuteen elämään. Tuomas on tässä mielessä silta meidän ja apostolien välillä. Hän ilmaisee meidän vaikeutemme uskoa, meidän toiveemme saada todistaa omin silmin, ja toisaalta hän reagoi Herran kohtaamiseen niillä sanoilla, jotka me saamme pyhältä kirkolta ja joiden avulla voimme kasvaa uskossa Ylösnousseeseen.

Ylösnousemususko avaa kokonaan uuden näköalan, rajattoman ilon ja rakkauden. Pääsemme osallisiksi kuoleman voittamisesta. Se usko vei ensimmäiset opetuslapset maailman ääriin. Se sai heidät todistamaan Ylösnousseesta monien kansojen keskellä. Se sai heidät kestämään vaivoja ja kidutuksia. Se usko kantoi heitä yli kuoleman rajan. Tänä keväänä, tänä pääsiäisenä, saamme taas uudistua tässä uskossa. Mekin saamme muuttua epäilijöistä uskovaisiksi, surun alas painamista ilon lähettiläiksi, väkivallan ja kuoleman haavoittamista ylösnousemuksen valon levittäjiksi. Yhdessä apostoli Tuomaan kanssa saamme hämmästyä ja huudahtaa: ”Minun Herrani ja Jumalani!”

Rovasti Heikki Huttunen
Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaava pappi

 Opetuspuhe on pidetty venäjän kielellä Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä 7.4.2024.  

Apostoli Tuomaan sunnuntain evankeliumin voi lukea kokonaisuudessaan Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla kirkkokalenterissa (Joh. 20:19-30)