Teologian tohtori Ari Koponen valmistelee parhaillaan kirjaa ekoteologiasta.

19.9.2024

Teologian tohtori Ari Koponen Hämeenlinnasta alustaa keskustelun ekoteologiasta tiistaina 24.9. klo 18 toimitila Mineassa Riihimäellä. Hän valmistelee aiheesta parhaillaan kirjaa yhdessä tietokirjailijan ja papin, TT Pauliina Kainulaisen kanssa. Kainulainen tunnetaan useista ihmisen, luonnon ja hengellisyyden suhdetta pohtivista teoksistaan etenkin luterilaisen kirkon piirissä.

Kiihtyvän luontokadon ja ilmastokriisin myötä ekoteologia on nousemassa tärkeäksi keskustelunaiheeksi myös ortodokseilla. Sillä on vahvoja kytköksiä idän kirkon teologiseen ajatteluun, askeesiin ja luostarikilvoitteluun. Ortodoksien puolella ympäristöasioita on pitänyt näkyvästi esillä Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos jo 1990-luvulta alkaen. Hänet tunnetaankin Vihreänä patriarkkana.

Globaalit ilmasto- ja ympäristöongelmat haastavat tällä hetkellä myös kristillistä näkemystä elämän jatkumisesta, tulevaisuudesta sekä kestävästä elämäntavasta.

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan päivänpolttavasta aiheesta!

Seurakunnan toimitila Minean osoite on Valtakatu 3 (katutaso), Riihimäki.

Teksti ja kuva: Minea