Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen ilmeestä päätellen vierailu Uspenskissa oli mieleinen. Arkkipiispa Leo otti valtiotason vieraan vastaan sydämellisesti. Taustalla kirkkoherra Markku Salminen. Kuva: Vladimir Sokratilin/Suomen ortodoksinen kirkko

6.12.2019

Perjantaina 6.12. juhlimme Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän, Myrran piispan muistopäivää ja Suomen itsenäisyyttä. Seurakuntamme eri alueilla vietettiin muistopäivää perinteisesti liturgian ja Nikolaos-juhlan merkeissä. Uspenskin katedraaliin saapui tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen, joka tervehti Helsingin ja koko Suomen arkkipiispaa Leoa lämpimästi hymyillen.

Arkkipiispa Leo toimitti kiitosrukouspalveluksen, jota edelsi Uspenskin muun papiston toimittama liturgia kirkkoherra Markku Salmisen johdolla. Isä esipaimen piti myös opetuspuheen.

Tänä vuonna paikalle oli kutsuttu myös eri maiden suurlähettiläitä. Kutsuttujen suurlähettiläiden lista noudatteli pitkälti niitä maita, joissa ortodoksit ovat enemmistönä, kuten esimerkiksi Kreikka, Romania, Bulgaria ja Serbia.

Palvelusten jälkeen nautittiin juhlakahvit katedraalin kryptassa. Uspenskin ja Kotikirkon palveluste loputtua alkoi Nikolaos-juhla alkaa seurakuntasalilla ruoan siunaamisella. Tarjolla oli riisipuuroa hedelmäkiisselin kera, kahvi ja tee, joulutorttuja ja piparkakkuja.  Lasten osalta ohjelma huipentuu Pyhän piispa Nikolaoksen vierailuun.

Uspenskin katedraalin itsenäisyyspäivän rukouspalveluksessa on nähty aiemmin valtiollisen tason vieraita, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka osallistui palvelukseen rouva Jenni Haukion kanssa 2014. Takavuosina vieraina ovat olleet myös presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa, oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi.
Kategoriat Ajankohtaista Uutiset