Isä Markku. Kuva: Juha Lampinen

31.12.2021

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen täyttää tänään, vuoden viimeisenä päivänä 60 vuotta. Paikan päälle kello 9 aamulla Uspenskin katedraalissa alkaneeseen liturgiaan kokoontui nykyisen koronaviruspandemiatilanteen aiheuttamien kiristyneiden kokoontumisrajoitusten takia vähemmän juhlakansaa kuin normaalioloissa, mutta liturgiaan oli kuitenkin kaikkien mahdollista osallistua reaaliaikaisen verkkolähetyksen välityksellä.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo piti liturgian päätteeksi onnittelupuheen isä Markulle. Puheessaan isä esipaimen toi esille ne useat eri tehtävät, joissa isä Markku on palvellut (ja palvelee) kirkkoa esimerkiksi diakonina seminaarilla, pappisvihkimyksestä vuodesta 1988 lähtien erilaisissa papillisissa tehtävissä esimerkiksi Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatyön johtajana ja kehittäjänä, Tukholman suomalaisen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana, Helsingin hiippakunnan hiippakuntasihteerinä ja vuodesta 2009 alkaen Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana, sekä useissa luottamustehtävissä, kuten kirkolliskokousedustajana, kirkollishallituksen kollegion pappisjäsenenä ja varajäsenenä sekä kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtajana.

– Pappina olet halunnut tulla ihmistä lähelle, summaa arkkipiispa.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon puhe kirkkoherra Markku Salmiselle on päättynyt ja on
kukkien antamisen vuoro. Kuva: Anu Miller

Liturgiassa saarnasi apulaispiispaksi valittu arkkimandriitta Sergei. Hän puhui muun muassa hengen hedelmistä, joita apostoli Paavalin mukaan ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Liturgiassa saarnasi apulaispiispaksi valittu arkkimandriitta Sergei. Kuva: Anu Miller

Arkkipiispa Leon lisäksi juhlapäivää kunnioittivat läsnäolollaan Helsingin hiippakunnan muiden seurakuntien kirkkoherrat, Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen ja Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Ion Durac, Helsingissä sijaitsevan Moskovan patriarkaatin alaisen Pokrovan seurakunnan kirkkoherra Viktor Lioutik, Helsingin ortodoksisen seurakunnan edellinen kirkkoherra, rovasti Veikko Purmonen, seurakunnanvaltuuston puheenjohtaja Jefim Brodkin ja seurakunnanneuvoston 1. varapuheenjohtaja isä Foma. Myös kirkkoherran Ulla-vaimo ja muu perhe olivat mukana juhlapäivän liturgiassa.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan lahjan isä Markulle antoi jo ennen liturgian alkamista seurakunnanneuvoston 1. varapuheenjohtaja isä Foma. Hän luovutti seurakunnan edustajana kirkkoherralle uuden, seurakunnan henkilöstön valitseman jumalanpalveluspuvun. Arkkipiispa siunasi puvun pyhitetyllä vedellä.

Isä Markku ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan lahja 60 vuotta täyttävälle kirkkoherralle.
Kuva: Juha Lampinen

Isä Foma mainitsi isä Markulle pitämässään puheessa apostoli ja evankelista Markuksen, jonka tavoin kirkkoherra on ollut mukana elonkorjuussa useassa eri paikassa, niin Suomessa kuin lahden tuolla puolenkin. Isä Foma viittasi puheessaan Luukkaan evankeliumin 10. lukuun, jossa sanotaan: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakunnanneuvoston 1. varapuheenjohtaja isä Foma pitämässä
puhetta kirkkoherralle ennen liturgian alkamista. Kuva: Juha Lampinen

Isä Foma lainasi puheessaan myös Goethen runoa:

Katso tätä päivää, sillä se on elämä.
Sen lyhyessä hetkessä on koko totuus.
Siinä on koko olemassaolosi todellisuus, kasvun riemu, toiminnan loisto, kauneuden kirkkaus.

Eilinen on vain unta,
huominen on vain näky.

Katso siis tarkkaan tätä päivää,
aloita jokainen aamu uusi elämä.”

Goethen sanoin tässä päivässä on elämä. Siksi onkin helppo yhtyä isä Foman seuraaviin sanoihin isä Markulle:

– Hienolta näyttää luku kuusi ja nolla, ei vuosista tarvitse huolissaan olla.

Isä Foman puheen siivittämänä toivottakaamme isä Markulle monia armorikkaita vuosia!


Teksti: Anu Miller
Kuvat: Juha Lampinen ja Anu Miller

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset