Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta

28.9.2021

Ortodoksisen kirkon työntekijöiden yhteisillä koulutuspäivillä 27.–28.9.2021 Joensuussa palkittiin eilen vuoden työntekijä ortodoksisen kirkon työntekijät ry:n (OKT ry:n) hallituksen toimesta. Samalla Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatiimi sai OKT ry:ltä kunniamaininnan.

Olen hyvin iloinen diakoniatiimin OKT ry:ltä saamasta kunniamaininnasta. Diakoniatyö on seurakuntamme keskeistä toimintaa, joka tapahtuu ns. poissa ramppivaloista. Seurakuntamme ammatillinen tiimi kohtaa ihmisiä haastavissa elämäntilanteissa kunnioittavasti ja toivoa kannatellen, kehuu kirkkoherra Markku Salminen.

Korona-aika on tuonut mukanaan haasteita seurakunnan työhön, niin myös diakoniatiimin toimintaan.

– Korona-aikana diakoniatyö ei ole jäänyt päivittelemään rajoituksia, vaan on luovasti ja tinkimättömästi jatkanut heikoimpien auttamista. Ja tuonut myös esille heikompien ääntä.

– On hienoa, että kunniamaininnan perusteluissa mainitaan tiimityön merkitys: kukaan meistä ei onnistu yksinään, tiivistää Salminen.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset