Kerho-ohjaajan tehtävässä saa käyttää luovuutta. Kuva: Tiia Haimi

20.7.2021

Helsingin ortodoksinen seurakunta järjestää tulevana syksynä lastenkerhoja eri puolilla seurakunnan toiminta-aluetta. Kerhoja ovat seuraavat:

  • Sunnuntailiturgian yhteydessä 3–10-vuotiaille lapsille järjestettävät kirkkokerhot. Kirkkokerhoja pidetään suomenkielisten lisäksi muillakin kielillä, esimerkiksi englanniksi, ruotsiksi ja arabiaksi (Lue lisää hakulomakkeelta).
  • Yli 6-vuotiaille pojille on tarjolla ponomarikerhoja. Yksi ponomarikerhoista pidetään venäjän kielellä. Lue lisää ponomarin tehtävästä Ortodoksiviestin 4/21 jutusta Nuori ponomari ja ylpeä isä.
  • Espoon Tapiolassa ja Helsingin Kruununhaassa lapset voivat osallistua iltakerhoihin.

Kristinoppileirin käynyt nuori tai vähän vanhempikin – Sinulla on nyt oivallinen tilaisuus päästä mukaan tärkeään ja mielenkiintoiseen tehtävään! 

Seurakunnan lapsityö nimittäin hakee syksyllä alkaviin lastenkerhoihin kerho-ohjaajia. Ponomarikerhossa ohjaaja opastaa poikia alttariapulaisen tehtävään. Kirkko- ja iltakerhoissa lapsille kerrotaan esimerkiksi kirkkovuoteen liittyvistä teemoista ja heidän kanssaan askarrellaan ja pelataan. Tapiolan iltakerhon yhteydessä toimivassa kokkikerhossa lapsia taas ohjataan ruoanlaiton saloihin.

Seurakunta kouluttaa ohjaajia säännöllisesti noin kerran kuukaudessa. Saat vertaistukea, ohjausta ja materiaaleja.

Hae mukaan jo tänään!

Hakuohjeet ja -lomake täällä.

Lisätietoja saa tarvittaessa kasvatustyöntekijä Petri Gyllströmiltäpetri.gyllstrom@ort.fi.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset