Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjasto on sijainnut sen perustamisesta lähtien Helsingissä pappilatalon korttelissa. Nykyiset tilat vihittiin viimeisen uudistuksen jälkeen juhlavasti uudelleen käyttöön 6. syyskuuta 2008.

Kirjasto lienee saanut alkunsa pian Pyhän Kolminaisuuden kirkon valmistuttua 1827 ja seurakunnan muotoutuessa. Kirjaston ensivaiheet palautuvat 1840-luvulle. Pyhän Kolminaisuuden kirkon yhteyteen muodostui vahva ortodoksisuuden keskus, jonka tehtävänä oli alun perin palvella Helsingissä asuvien venäläisten hengellisiä ja osittain sivistyksellisiä tarpeita. Keisarin vuonna 1841 vahvistama hengellisen konsistorin antama asetus velvoitti hankkimaan kirkkojen käyttöön jumalanpalveluksissa käytettävien kirjojen lisäksi myös Pyhän Synodin määräämää opettavaista kirjallisuutta.

Seurakunnan vilkastuneen toiminnan luontevana jatkumona sai alkunsa useat venäjänkieliset koulut ja niiden yhteydessä toimivat kirjastot.Valtioneuvos Jakov Tschernyscheffin rahoituksen avulla Liisankadulle valmistui 1905 niin sanottu pappilatalo. Oletettavasti juuri lahjoitusehtoihin sisältyneet vaatimukset vakiinnuttivat myös kirjaston sijaintipaikan samassa osoitteessa vuodesta 1905 aina tähän päivään saakka. Kirjaston toiminnan tiedetään säilyneen aktiivisena myös vuoden 1917 jälkeisissä muuttuneissa olosuhteissa.

Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläisten varuskuntakirjastojen ja osin myös siviilikirjastojen toiminta lakkautettiin. Osa kirjoista siirtyi yliopiston kirjastoon, osa Venäläisen Kauppiasyhdistyksen ylläpitämään kirjastoon. Moni varsin arvokkaista kirjakokoelmista tuhoutui kuitenkin itsenäisyyden alkuaikoina vieraaseen kulttuuriin kohdistuneen vihan seurauksena. Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastossa on kuitenkin säilynyt näihin päivin saakka osa erityisen arvokasta ortodoksista kulttuuriperintöä, joka on juurtunut kiinteäksi osaksi koko Suomen kulttuurihistoriaa.