Juhlaviikon käynnistäneen yleisöluennon aikana olivat nähtävillä myös ikonostaasin konservoitavana olevien kuninkaan ovien osat. Kuvan vasemmanpuoleinen osa on konservoitu ja oikeanpuoleinen odottaa vielä käsittelyä.

23.8.2018

Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja Suomen ortodoksisen kirkon pääkirkon Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlallisuudet kokosivat seurakunnan yhteen ja tavoittivat samalla tuhansia kulttuurihistoriasta kiinnostuneita kaupunkilaisia.

Juhlavuoden virallinen ohjelma kokosi juhlakansaa luentoihin, konsertteihin, yleisöopastuksiin ja jumalanpalveluksiin. Juhlavuosi huipentui Uspenskin katedraalin praasniekkajuhlallisuuksiin elokuun puolivälissä, ja sen ympärillä vietettyyn juhlaviikkoon. Katedraalin merkkivuoden juhlallisuudet päättyivät seurakunnan omalle pyhälle Aleksander Hotovitskille omistetun Uspenskin katedraalin kryptakappelin praasniekkapalveluksiin.

Uspenskin katedraalin merkkivuoden juhlallisuudet käynnistyivät pääsiäisen edellä palmusunnuntaina, jolloin Uspenskin Katedraalikuoron ja Kamarikuoro Addiction yhteiskonsertissa kuultiin venäläisen Maximilian Steinbergin (1883-1946) säveltämä teos Strastnaja sedmitsa op. 13 (Piinaviikko) Suomen ensiesityksenä dir. cant. Varvara Merras-Häyrysen johdolla.

Kirkkoslaavinkielinen konsertti oli kunnianosoitus katedraalin kirkkomusiikin traditiolle ja 150-vuotiaalle katedraalikuorolle.

Helsinki-päivänä kesäkuun puolivälissä Uspenskin katedraali avautui kaupunkilaisille. Helsinki-päivän ohjelmassa kuultiin opastuksia ja ilta päättyi Akatistos-palvelukseen Jumalansynnyttäjälle. Uspenskin katedraali on yksi Helsingin kuvatuimpia nähtävyyksiä.

Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlaviikon (13.–19.8.) avasi taidehistorioitsija Hanna Kempin luento katedraalin arkkitehtuurista ja historiasta. Uspenskin katedraalin historiasta voit lukea tarkemmin tästä.

Juhlaviikko huipentui Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlan praasniekkapalveluksiin. Aattoillan palvelukset alkoivat ristisaatolla merenrantaan.

Kauppatorin rantaan oli saapunut runsas joukko seurakuntalaisia. Vedenpyhitystä seuraamaan pysähtyivät myös lukuisat ohikulkijat.

Uspenskin katedraalin juhlavuoden kunniaksi vedenpyhitys toimitettiin keskellä kaupunkia ihmisten keskellä.

Vedenpyhityksen jälkeen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo vihmoi Itämeren.

Aattoillan ristisaatossa lyhdynkantajana kulki Uspenskin katedraalin isännöitsijä nunna Elisabet.

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen – uspenien – juhlavigilian toimitti piispa Arseni yhdessä seurakunnan papiston kanssa.

Katedraalikuoro lauloi kanttori Varvara Merras-Häyrysen johdolla Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlavigiliassa Timo Ruottisen sävellyskokonaisuuden Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan teksteihin.

Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlaliturgian toimittivat kaikki Suomen ortodoksisen kirkon toimessa olevat piispat yhdessä seurakunnan papiston kanssa.

Juhlalitugian kuoroa johti dir. cant. Varvara-Merras Häyrynen.

Arkkipiispa Leo saarnasi juhlapäivän liturgian yhteydessä. Opetuspuhe on luettavissa kokonaisuudessaan Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla.

Juhlaliturgiassa ehtoolliseen osallistui satoja kirkon jäseniä.

Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi palveluksen toimittaneille hiippakuntapiispoille luovutettiin liturgian yhteydessä epigonatiot, joihin oli kirjailtu Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlaikoni ja kääntöpuolelle juhlavuoden tunnus. Piispat kantavat epigonatiota kaulan sivuitse kiertävästä nauhasta oikealle kyljelle ripustettuna. Epigonation käyttöoikeus voidaan myöntää myös ansioituneelle papille.

Liturgian jälkeiselle juhla-aterialle katedraalin pihamaalle osallistui runsaat 500 ruokailijaa.

Uspenskin 150-vuotisjuhlaliturgiaan ja päiväjuhlaan osallistui myös muiden kristillisten kirkkojen edustajia. Moskovan patriarkaatin Suomen edustaja rovasti Viktor Ljutik, Viron ortodoksisen kirkon edustaja rovasti Madis Palli, evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin piispa Teemu Laajasalo, emerita piispa Irja Askola, kenttäpiispa Pekka Särkiö ja Tuomiokirkkoseurakunnan vs. kirkkoherra Maija Kuoppala sekä katolisen kirkon piispa Teemu Sippo ja Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra Marco Pasinato.

Juhlapuheen piti Serafim Seppälä, joka omisti puheensa katedraalin hiljaisille rukoilijoille. Puhe on luettavissa kokonaisuudessaa seurakunnan verkkosivuilla.

Uspenskin Katedraalikuoron lauluryhmä esiintyi katedraalin pääjuhlassa. Juhlassa kuultiin myös Ekumeenista kvartettia.

Päiväjuhlan yhteydessä kenttäpiispa Pekka Särkiölle luovutettiin arkkipiispa Leon myöntämä Pyhän Karitsan komentajamerkki. Tunnustus oli harvinainen, sillä sitä on myönnetty vain harvoin muille kuin ortodoksisen kirkon edustajalle.

Osana Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlaohjelmaa Helsingin Kamarikuoro konsertoi juhlaviikolla katedraalissa. Konsertissa kuultiin Einojuhani Rautavaaran Vigilia. Rautavaara kirjoitti tämän suomenkielisen Vigiliansa Johannes Kastajan muistolle vuonna 1971 ja muokkasi siitä juhlaviikolla kuullun konserttiversion. Vigilia sai kantaesityksensä vuosina 1971 ja 1972 jumalanpalvelusten yhteydessä.

Helsingin Kamarikuoroa johti kapellimestari Nils Schweckendiek.

Juhlaviikolla kuultiin myös yleisöopastus katedraalin historiasta. Katedraalista vaiheista kertoi Timo Hyytiäinen.

Kryptakappelin praasniekan edellä Kesäillan musiikkia -konsertissa kuultiin muun muassa Sibeliusta, Kuulaa, Merikantoa ja Tšaikovskia. Solisteina lauloivat Elisabet Petsalo ja Meri Metsomäki ja pianon takan oli Hanna Laakkonen-Yang.

Juhlaviikko päättyi seurakunnan omalle pyhälle pappismarttyyri Aleksander Hotovitskille omistetun kryptakappelin praasniekkapalveluksiin. Ennen aattoillan juhlavigiliaa Sergei Pogreboff kertoi seurakunnan kirkkoherranakin vuosina 1914–1917 toimineen isä Aleksanderin elämästä.

Kryptakappelin juhlavigilia toimitettiin katedraalissa.

Uspenskin katedraalin kryptakappelin juhlavigilian toimitti pastori Teo Merras.

Kryptakappelin juhlapäivän vedenpyhitys toimitettiin kryptassa.

Vedenpyhityksen toimitti kirkkoherra Markku Salminen.

Uspenskin katedraalin kryptan praasniekkaliturgian toimitti seurakunnan papisto. Kirkossa toimitetun liturgian johti kirkkoherra Markku Salminen.

Juhlaliturgiassa palvelivat myös pienet ponomarit eli alttariapulaiset.

Liturgian päätteeksi Tarja Hyyryläiselle myönnettiin arkkipiispa Leon katedraalin praasniekassa myöntämä piispallinen siunauskirja.

Uspenskin katedraalin juhlaviikko ja 150-vuotisjuhlavuoden virallinen ohjelma päättyi kryptakappelin praasniekkapalveluksiin.

Kuvat: Miro Järnefelt, Saara Kallio ja Laura Karlin

Kategoriat Ajankohtaista