Pyhän Kolminaisuuden kirkko, etualla kirkon aita. Kuva: Dimitri Tolonen

2.6.2022

Helsingin vanhimman ortodoksisen pyhäkön, Pyhän Kolminaisuuden kirkon temppelijuhlan yhteydessä helluntaina 5.6.2022 avataan Suomen ortodoksista kirkkoa Suomessa esittelevä valokuvanäyttely. Haminan piispa Sergei avaa näyttelyn ja juhlan yhteisen liturgian jälkeen noin kello 12. Näyttelyn avajaisten yhteydessä on mahdollisuus nauttia pyhäkön juhlatarjoiluista ja musiikkiesityksistä.

Valokuvanäyttely perustuu vuonna 2020 toteutettuun ”Ortodoksisuuden kirjo. Suomi” valokuvakilpailuun, jonka järjestäjinä ovat olleet Suomen ortodoksinen kirkko, OrthPhoto.net ja Puolan ortodoksisen kirkon julkaisuneuvosto. Valokuvakilpailusta on julkaistu myös kirja. Nyt näyttelyssä on esillä kaikkiaan valokuvakilpailusta poimittua lähes neljäkymmentä säänkestävälle materiaalille julkaistua valokuvaa.

Poikkeusjärjestelyjä katutöiden vuoksi

Näyttely oli tarkoitus järjestää jo syksyllä 2020, mutta koronapandemian vuoksi näyttelyä jouduttiin lykkäämään lähes kahdella vuodella. Vaikka korona ei sotke enää järjestelyjä näyttelyn avajaiset eivät ole nytkään sujuneet ilman yllätyksiä. Helsingin kaupunki on aloittanut Unioninkadun kunnostustyöt 1.6., vain pari päivää ennen pyhäkön juhlapäivää. Seurakunta ei ollut saanut asiasta ennakkoon tietoa.

Näyttelyyn Puolasta saapuvat valokuvat oli tarkoitus kiinnittää pyhäkön aitaan niin, että ohikulkijoilla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn. Työmaa vaikuttaa näyttelyn ripustukseen.  Nyt valokuvat joudutaan näillä näkymin ainakin ensi vaiheessa sijoittamaan aidan sisäpuolelle. Toiveissa on, että ripustus voidaan uusia, kun katutyöt kirkon vieressä päättyvät. Näyttelyn valokuvat pidetään esillä koko kesän ajan aina elokuun loppuun saakka.

Juhlaan saapuvien on hyvä varautua kulkemaan pyhäkköön Rauhankadun puoleisesta portista, vaikka kaupunki onkin luvannut järjestää kulun kirkkoon pääovista jumalanpalveluksien alkuun mennessä.

Katutöiden lisäksi praasniekkaviikonvaihteen palveluksiin saapuvien on syytä huomioida myös Helsingissä lauantaina 4.6. järjestettävä Puolustusvoimain lippujuhlan valtakunnallinen paraati, joka vaikuttaa liikennejärjestelyihin sekä perjantaina että lauantaina.

Valokuvanäyttely tulee koko kesän ajan juhlistamaan Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon 195-vuotisjuhlaa. Seurakunnan katsotaan syntyneeksi Pyhän Kolminaisuuden kirkon vihkimisen myötä 28.8.1827.

 

Pyhän Kolminaisuuden kirkon 195-vuotisjuhlavuoden temppelijuhlan ohjelma 3.-6.6.2022:

Perjantaina 3.6.

klo 17 Parastaasi erityisesti kaikkien Ukrainan sodan uhrien puolesta (Sielujen lauantai, Родительская суббота)

 

Lauantaina 4.6.

klo 10 Liturgia, (Sielujen lauantai, Родительская суббота)

klo 13 Litania piispa Aleksanterin haudalla, Lapinlahden ortodoksisella hautausmaalla

klo 17 Helluntaijuhlavigilia piispa Sergein johdolla

 

Sunnuntaina 5.6.

klo 9.30 vedenpyhitys ja liturgia, toimittaa Haminan piispa Sergei yhdessä seurakunnan papiston kanssa

noin klo 12 Valokuvanäyttelyn avajaiset ja tarjoilu

klo 14 Suuri ehtoopalvelus Helluntai-polvirukouksilla, toimittaa piispa Sergei

 

Maanantaina 6.6.

Klo 9 Liturgia, Pyhän Hengen päivä

 

Valokuvakilpailusta voi lukea tarkemmin näillä sivuilla.

 

Kategoriat Uutiset