Sunnuntaina aloitettiin praasniekka vedenpyhityksellä. Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Helsinki.

23.5.2021

Pyhän Kolminaisuuden kirkon praasniekkaan Helsingissä saatiin tänään toivottaa tervetulleeksi kirkkoon sisälle kymmenen henkilöä jumalanpalveluksen toimittavien henkilöiden lisäksi. Kirkkokahveille kirkon puutarhaan sen sijaan sai osallistua mahdollisimman moni seurakuntalainen turvavälit huomioiden.

Lahdessa tilanne oli toisenlainen: Palvelukset toimitettiin suljetuin ovin. Ehtoolliselle oli kuitenkin mahdollista osallistua liturgian jälkeen myös Lahdessa siihen etukäteen ilmoittautumalla. Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkon palvelukset striimattiin kirkkokansalle nähtäväksi pyhäkön facebook-sivulle.

Praasniekan merkitystä kuvailee Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkon pastori Jonas Bergenstad seuraavasti:

− Praasniekka on yhteisölle tärkeimpiä juhlia kirkkovuodessa. Kirkko julistaa taivaan valtakunnan ikonina meille taivaan valtakuntaa kaikille avoimena päämääränä. Samalla se julistaa kirkon läsnäoloa sekä sitä rukoilijoiden yhteisöä, jota kirkko palvelee ja jossa yhteisö palvelee. Juhlimme Kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloa täällä, sekä Lahdessa ja sen ympäryskunnissa elävää ja rukoilevaa yhteisöä – niin edesmenneitä, nykyistä kuin tulevaa.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen osallistui Lahden praasniekkaan, ja hänen puheenvuoronsa on kuunneltavissa oheisen videon lopussa.



Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkon rovasti Heikki Huttunen tiivistää helluntain merkityksen näin:

Helluntaita kutsutaan kirkon syntymäpäiväksi. Helluntai muistuttaa meitä siitä, että kirkko syntyy, kun tulemme koolle toimittamaan liturgiaa ja pyydämme, että Pyhä Henki laskeutuisi ehtoollislahjojen päälle ja meidän päällemme.

Siksi onkin erityistä, isä Heikin sanoja lainaten, viettää temppelijuhlaa nimenomaan helluntaina.


Liturgian jälkeen kuljettiin ristisaatossa Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkon ympäri. Ristisaaton aikana vihmottiin pyhitettyä vettä.

Kanttori Irina Tchervinskij-Matsi vastasi praasniekan musiikista yhdessä kuorolaisten kanssa. Hän myös laulatti kirkkokansaa ulkona. Lilia Melnikova musisoi ja lauloi hänkin pyhäkön puutarhassa.

Reijo ja Ljudmila Kemiläinen olivat tulleet viettämään helluntain praasniekkaa.

Teksti ja kuvat: Anu Miller


Praasniekalla tarkoitetaan pyhäkön nimikkojuhlaa. Jokainen kirkko tai rukoushuone on pyhitetty tietylle kirkkovuodessa muistettavalle pyhälle tai kirkolliselle juhlalle.Seurakunnan alueen praasniekat tarjoavat mahdollisuuden tutustua laajan seurakunnan eri alueisiin ja yhteisöihin, sillä pyhäkön nimikkojuhla on myös koko seurakunnan yhteinen juhla.

Temppelijuhla alkaa yleensä juhlapäivän aattona toimitettavalla ehtoopalveluksella tai vigilialla. Joidenkin praasniekkojen yhteydessä toimitetaan myös vainajien muistopalvelus hautausmaalla. Varsinaiselle juhlapäivälle on ominaista liturgian yhteydessä toimitettava kiitosrukouspalvelus – jossa muistetaan kirkon rakentajia, työntekijöitä ja seurakuntalaisia – sekä ristisaatto ja vedenpyhitys. Palveluksen jälkeen järjestetään perinteisesti yhteinen juhla.