Kuva: Alexandra_Koch/Pixabay

29.10.2021

Helsingin hiippakunnan koronatiimi päätti kokouksessaan 25.10.2021 Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon johdolla, että hiippakunnan seurakunnissa pidetään edelleen huolta tutuksi tulleista asioista: maskien käyttämistä suositellaan, käsiä pestään ja turvavälit otetaan huomioon. Toimintaa järjestetään, mutta terveysturvallisesti. Erityisesti diakoniatyössä otetaan huomioon ne seurakuntalaiset, jotka tarvitsevat kolmannen rokoteannoksen ja ovat iän tai perussairauksien vuoksi koronaviruksen riskiryhmässä.

Jumalanpalveluksiin osallistuminen ja niiden toimittaminen on ollut avoimempaa lokakuun 1. päivästä alkaen. On kuitenkin hyvä muistaa, että tartuntatautilain väliaikainen pykälä 58 c on voimassa edelleen koko maassa 31.12.2021 asti. Säädös velvoittaa ehkäisemään epidemian leviämistä. Huolehdimme siitä, että seurakuntien tiloissa on mahdollisuus käsihygieniaan, hygieniaohjeet (esim. Hygieniakäsikirja) ovat nähtävillä ja pinnat puhdistetaan tehostetusti. Oleskelu tiloissa järjestetään niin väljästi kuin mahdollista.

Epidemiologinen tilanne

Koronavirustartuntoja todetaan edelleen varsin runsaasti. Sairaalahoitoon joutuu erityisesti rokottamattomia sekä alkuvuodesta kahdesti rokotettuja yli 60-vuotiaita, joiden rokotusten teho on jo heikentynyt. Tästä syystä haluamme rohkaista kaikkia ottamaan ajallaan tarjotut rokotteet sekä huolehtimaan niiden ohella edelleen kaikista hygieniavarotoimista.

Pääkaupunkiseudulla rokottamattomien 12 vuotta täyttäneiden suositellaan noudattavan erityistä varovaisuutta sekä välttämään sisätiloja, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Esimerkiksi hengellisiä tilaisuuksia tai kuorolaulutoimintaa ei tämänhetkisessä epidemiatilanteessa suositella rokottamattomille. (Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän uutinen aiheesta).

Kirkkoon ovat kuitenkin tervetulleita kaikki, myös he, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi rokotetta ottaa. Tästä syystä on tärkeää, että maskeja yhä käytetään ja huolehditaan riittävistä turvaväleistä sekä käsihygieniasta. Näin luomme mahdollisimman turvallisen ympäristön myös rokottamattomille.

Kertakäyttölusikat ehtoollisella, leireille ja kerhoihin osallistujat kirjataan, palvelusten striimauksia jatketaan, maskeja suositellaan

Kertakäyttölusikoiden käyttämistä ehtoollisella jatketaan, samoin maskisuositusta kaikkien seurakuntien kaikissa tiloissa. Maskeja suositellaan myös käytettäväksi kuorokvarteteissa. Helsingin seurakunnan jumalanpalvelusten verkkolähetyksiä vähennetään marraskuun alusta alkaen, mutta niitä ei lopeteta kokonaan. Lapsi-, nuoriso- ja perhetoiminnassa pidetään edelleen kirjaa osallistuvista, mutta ilmoittautumista kerhoihin ja kursseille ei vaadita.

Kerhot ja leirit järjestetään suunnitellusti diakonian virkistysleiriä lukuun ottamatta

Suunnitellut kerhot ja leirit järjestetään kaikkia hygieniaohjeita noudattaen. Helsingin seurakunnan diakonian virkistysleiri 9–12.11.2021 perutaan. Perumisen syynä on epidemiatilanne sekä riskiryhmien kolmannen koronarokotuksen ajoittuminen.

Vapaaehtoistyö järjestetään seurakuntien käytänteiden mukaisesti

Vapaaehtoistyötä voidaan tehdä Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa vapaaehtoistyön koordinaattorin välttämättömyysharkinnan perusteella ja muissa hiippakunnan seurakunnissa heidän omien käytänteidensä mukaisesti.

Seurakuntien tiloja vuokrataan 1.10. alkaen

Seurakuntien tiloja vuokrataan 1.10.2021 alkaen tilojen tehostettu siivous ja voimassa olevat hygieniakäytänteet, kuten oikeaoppinen käsihygienia ja maskien käyttö, huomioiden. Vuokraaja sitoutuu noudattamaan tätä ohjetta.

Lisätietoja

Epäselvissä asioissa voi ottaa yhteyttä oman seurakunnan kirkkoherraan tai koronatiimin osalta koronatiimin puheenjohtaja Elina Paleenpuh. 040 723 7632, elina.pale@ort.fi tai varapuheenjohtaja Markku Salmiseen puh. 040 501 6190, markku.salminen@ort.fi

Teksti: Anu Miller

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset