29.12.2023
Juri Mitroshinin maalaama Basileios Suuren ikoni Tikkurilan Kristuksen taivaaseenastumisen kirkon ikonostaasissa.

Uusi vuosi on hyvä aloittaa muistamalla teologia, Basileios Suurta, jota kutsutaan Johannes Krysostomoksen ja Gregorios Teologin rinnalla yhdeksi kolmesta kirkon suuresta opettajasta. Näiden pyhien esipaimenten yhteinen muistopäivä on 30.1.

Basileios syntyi vuonna 329 monia kirkkomme pyhiä tuottaneeseen perheeseen. Hän sai kristinuskon ensiopetuksen isoäidiltään Makrina vanhemmalta, jonka mukaan oli nimetty myös Basileioksen sisko. Makrina nuorempaa pidetään usein koko 300-luvun tärkeimpänä naisteologina, joka vaikutti suuresti pikkuveljeensä, Pyhään Gregorios Nyssalaiseen. Gregorioksen viehättävä kirja keskusteluista siskonsa kanssa on suomennettukin nimellä Sielusta ja ylösnousemuksesta.

Perheen voimakas kristillinen ja kulttuurinen perintö kannustivat lahjakasta Basileiosta opin tielle, ja hän viimeisteli laajan koulutuksensa Ateenassa, joka oli tuolloin oppineen maailmaan keskus. Siellä hän tutustui Gregorios Teologiin ja nuoreen keisariperheen jäseneen, Julianukseen.

Julianus innostui Ateenassa pakanuudesta ja keisariksi noustuaan yritti elvyttää vanhat uskomukset. Hän pukeutui vähän rääsyisesti luodakseen filosofisen vaikutelman. Jopa Julianuksen kannattajat pitivät keisaria rasittavana hölöttäjänä, jonka suu kävi koko ajan. Kansa puisteli päätään keisarin tolkuttoman suurille teurasuhreille, joissa taikauskoinen Julianus lepytteli jumaliaan eläinparkojen verellä. Julianus Luopiona historiaan jäänyt keisari halusi olla myös sankari, mutta sai vuoden 363 sotaretkellä keihään kylkeensä. Siihen loppui vain kolme vuotta kestänyt pakanallisen menon uudelleenlämmitys.

Kun luopiosta oli päästy eroon, valtaistuimelle nousi pian areiolainen keisari Valens. Hän oli raaka sotilas, joka ei edes yrittänyt teeskennellä sivistynyttä ja vainosi ortodokseja. Soturina hän ei onnistunut Julianus Luopiota paremmin, sillä gootit tappoivat hänet Adrianopolin taistelussa vuonna 378.

Basileioksen elinaikana ortodoksinen usko oli suuressa vaarassa. Hän oli hylännyt loistavasti alkaneen maallisen uran ja vetäytynyt luostarielämään, mutta joutuikin asettumaan Kesarean piispaksi kirkkoa puolustaakseen. Hänen hiippakuntansa oli Aleksandrian lisäksi ainoa, joka vastusti tinkimättä areiolaisuutta, ja Basileioksesta tuli ortodoksisen uskon puolustajien johtaja. Keisari yritti taivuttaa Basileioksen puolelleen pelottelemalla häntä omaisuuden menetyksellä, kidutuksella ja kuolemalla. Omaisuutensa pois jakanutta askeettia oli turha pelotella yhtään millään eikä Valens pystynyt koskaan panemaan uhkauksiaan toimeen.

Vaikeista oloista huolimatta Basileios opetti ja kirjoitti loogisen terävästi areiolaisia ja heitä myötäilleitä ortodokseja vastaan. Suuri piispa opetti ensimmäisenä kirkkoisänä Pyhän Hengen asemasta Pyhässä Kolminaisuudessa. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu lisäksi laajana luostarisääntönä tunnetun askeettisen elämän ohjeisto, joka on edelleen ortodoksisen luostarielämän perusta.

Pyhän Basileios Suuri nukkui kuolonuneen vuonna 379 vain 48-vuotiaana. Hänen tuotantoaan on suomennettu paljon. Ensimmäistä kertaa lukiessa ne saattavat tuntua oudon tutuilta, koska Basileioksen vaikutus uskomme perusteisiin on mittaamaton. Silloin on hyvä hetki tuntea kiitollisuutta Basileiokselle, joka luopui niin paljosta voidakseen johdattaa meitäkin Jumalan luo.

Matti P. Pulkkinen

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran 31.12.2022.

 

Uusi vuosi alkaa Basileios Suuren liturgialla

Uuden vuoden päivänä vietetään myös Kristuksen ympärileikkauksen ja nimenannon juhlaa. Tuolloin toimitetaan Basileios Suuren nimeä kantava liturgia.

Synaksarionissa pyhän Basileioksen liturgian synnystä kerrotaan näin:

”Pyhän Efraim Syyrialaisen kerrotaan nähneen, kuinka Basileioksen saarnatessa valkoinen kyyhkynen kuiskasi pyhiä sanoja hänen korvaansa. Liturgiaa toimittaessaan pyhä Basileios oli kuin maasta taivaaseen kohoava tulipatsas. Hän muotoili aikansa liturgisista käytännöistä jumalanpalveluksen, joka jäi kantamaan hänen nimeään. Sen anaforarukous on mahdollisimman täsmällinen ja teologisesti täydellinen pelastushistorian esitys.”

Liturgia toimitetaan kello 9 Myllypuron kappelissa ja kello 10 Uspenskin katedraalissa, Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä sekä Hämeenlinnan, Lahden, Lohjan, Pokrovan ja Tikkurilan kirkoissa. Uspenskin katedraalissa Basileios Suuren liturgian toimittaa Haminan piispa Sergei.  Jumalanpalvelusta ei poikkeuksellisesti lähetetä suoratoistona.

Palveluksien ajankohdat voi tarkistaa jumalanpalveluskalenterista.