Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta

29.3.2021

Suuren maanantain evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus pian Jerusalemiin tulonsa jälkeen kirosi viikunapuun. Sanan voimasta puu kuivettui ja kuoli välittömästi. Tämä viikunapuu symboloi paratiisin hyvän ja pahan tiedon puuta, joka johdatti ihmiskunnan syntiin ja lankeemukseen. Kristuksen voitollisen ristinpuun rinnalla tuo synninpuu kuihtuu ja menettää voimansa.

Suurena maanantaina muistellaan myös autuasta Joosefia, jonka hänen veljensä heittivät alas kaivoon ja myivät orjaksi, mutta joka Egyptissä kohosi kuninkaalliseen arvoon ja kirkkauteen. Nöyrästi kohtaloonsa alistunut, vaieten kärsinyt ja kunniaan korotettu Joosef näyttäytyy meille vahvana ennuskuvana Kristuksen tulevasta lunastustyöstä.

Jos suuren maanantain jumalanpalvelusjärjestys toteutettaisiin täydellisenä, luettaisiin tämän päivän aikana kaikki neljä evankeliumia lähes kokonaan lävitse. Seurakunnissa suurena maanantaina toimitetaan yleensä joko ennenpyhitettyjen lahjain liturgia tai suuren tiistain aamupalvelus.

Kategoriat Kirkkovuosi