Uudet kirkonkellot ovat saapuneet Kreikasta saakka. Ne tulevat soimaan alkuperäisten kellojen rinnalla ja täydentämään näin soittoa. Kuva: Supavit Nummelin

17.3.2023

Kristuksen kirkastumisen kirkossa Porvoossa on nyt uudistetut ja viritetyt kirkonkellot. 17. maaliskuuta Kreikasta tilatut kirkonkellot saapuivat ja ne asennettiin paikoilleen kellotapuliin.

Kirkon kelloja korjattiin ja kunnostettiin alkuvuodesta. Helmikuun alussa vanhoja Porvoon kirkon kelloja viritettiin ja kunnostettiin. Urakka jäi kuitenkin reiluksi kuukaudeksi tauolle odottamaan Kreikasta tilattuja kelloja.

Urakasta on vastannut kirkonkelloteknikko Supavit Nummelin, joka käy läpi, virittää ja tarvittaessa korjaa kaikkien Helsingin ortodoksisen seurakunnan pyhäkköjen kelloja.

Supavit Nummelin pitää Porvoon kirkon alkuperäisiä kelloja arvokkaina ja ainutlaatuisina.

”Porvoon kirkon kellosarja on uniikki, koska se on valettu Suomessa. Vanhat Porvoon kirkon kellot ovat Juutilaisen valamia kaavilla. Uudet lisäkellot antavat kuitenkin yhdessä alkuperäisten kellojen kanssa aiempaa laajempia soittomahdollisuuksia niin jumalanpalvelussoittoon kuin konserttisoittoonkin”, kertoo Supavit Nummelin.

Porvoon kirkon uusia kelloja pääsee ensimmäistä kertaa kuulemaan lauantaina 25. maaliskuuta vigilian sekä sunnuntaina 26.3. liturgian yhteydessä. Lisäksi 29.3. kirkossa toimitetaan ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.

”Kauneinta ja kirkkainta soittoa saa vielä hetken odottaa. Pääsiäisyönä kirkot sitten kumajavat pitkin pitäjää”, lupaa Supavit Nummelin.

Porvoon ortodoksisessa kirkossa toimitetaan pääsiäisyön jumalanpalvelus lauantaina 8.4. kello 23:30 alkaen. Vanhojen perinteiden mukaan pääsiäisyön jumalanpalveluksen päätteeksi sekä pääsiäistä seuraavalla kirkkaalla viikolla kaikki halukkaat pääsevät soittamaan kirkonkelloja. Asiasta tulee kuitenkin sopia kirkon vahtimestari Niko Laakson kanssa.

Tervetuloa Porvoon kirkkoon!

Kirkon yhteystiedot ja jumalanpalveluksien aikataulut Porvoon ortodoksinen kirkon sivuilla

Kuvat: Supavit Nummelin. 

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset