Näyttelyssä kerrotaan myös yhteisön esikuvasta, pyhästä Julianasta. Kuvituskuva näyttelystä.

12.4.2022

Heinolan kaupunginmuseon pedahuoneessa avautui 12.4. ortodoksisen Juliana-yhteisön elämästä Heinolassa kertova näyttely nimellä ”Yhdessä”. Näyttelyn avasi Haminan piispa Sergei.

30.4. saakka esillä oleva näyttely kertoo kuvin ja esinein yhteisön elämästä.

Näyttelyyn kuuluu kaksi luentoa. Pääsiäissunnuntaina 17.4. klo 15 FT Merja Merras kertoo pääsiäisen ikonista otsikolla ”Naiset Kristuksen haudalla ennen ja nyt”, ja sunnuntaina 24.4. klo 15 FM Henna Paasonen kertoo Juliana-yhteisön taustalla olevista aatteista.

Juliana-yhteisö, entiseltä nimeltään Heinolan naisyhteisö, on toiminut Heinolan ortodoksisen kirkon kupeessa jo 25 vuotta. Yhteisö käsittää 10 vuokra-asuntoa sekä yhteistilat. Pieni sisäpiha antaa kesäisin mahdollisuuden kukkien ja yrittien kasvattamiseen. Yhteisön asukkaat tapaavat päiväkahvin tai keskustelupiirien lomassa miltei joka päivä.

Jokainen elää omaa elämäänsä omassa kodissaan. Yhteisössä on lisäksi mahdollisuus tavata toisia samanmielisiä sekä saada apua esimerkiksi sairauden yllättäessä. Peruutuksen takia on yhteisössä tällä hetkellä vapaana yksi 42 neliön asunto.

Museo sijaitsee kaupungin keskustassa, Kauppakatu 14, ja on avoinna ti-su klo 11-16, keskiviikkoisin klo 18 asti. Liput 7/5€.

Museon sivut

 

Kategoriat Uutiset