Diakoniatyöntekijät ammentavat iloa rukouksesta, omasta perheestä ja työnsä merkityksellisyydestä. Kuvituskuva: iStock

3.11.2020

Pandemia on asettanut uusia haasteita myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatyölle. Tätä juttua varten haastateltiin diakoniatyöntekijöitä seurakuntamme eri alueilta.

”Pandemia on muuttanut työtehtäviä uuden tyyppisiksi: yhtäkkiä olen esimerkiksi löytänyt itseni soittelemasta puheluita riskiryhmäläisille. Jotkut ovat ottaneet rajoitukset niin tosissaan, etteivät ole uskaltaneet poistua asunnostaan”, kuvailee diakoniatyöntekijä Katja Vilponiemi.

Koronakriisi on heijastunut nopeasti ihmisten taloudelliseen tilanteeseen.

”Lomautetuiksi jouduttiin yhtäkkiä, ja ammattiliittojen korvausten saamisessa saattoi kestää 2 – 3 kuukautta. Alamme vasta nyt nähdä työssämme niitä vyyhtejä, joita syntyy, kun vaikea tilanne pitkittyy”, Vilponiemi kuvailee.

Maski suojaa – ja hämmentää 

Keväällä ei voitu tehdä käyntejä hoivakoteihin tai koteihin. Tapaamisia pyrittiin siirtämään ulos, mutta aina se ei onnistunut.

”Kun paljon aikaa vievää liikkumista jäi pois, yhteydenpito puhelimitse oli tiiviimpää kuin ennen pandemiaa. Puhelinyhteys ei täysin korvannut tapaamista, joten asiakkaat olivat iloisia, kun saimme luvan taas tavata kasvotusten, vaikkakin maskit päällä”, diakoniatyöntekijä Sarianne Karulinna kertoo.

”Monet asiakkaat eivät pidä siitä, että käytän maskia, koska silloin ei näe ilmeitä, mutta siihen on jo alettu tottua”, kuvailee Karulinna.

Asiakkaat kaipasivat myös diakoniaruokailua, kun se oli jouduttu laittamaan tauolle.

”Nyt, kun ruokailu on voitu käynnistää uudelleen, on uusien hygieniaohjeiden miettiminen ja toteuttaminen aiheuttanut päänvaivaa. Olemme kuitenkin onnistuneet järjestelyissä niin, että diakoniaruokailuun osallistuminen on ollut turvallista” Karulinna kertoo.

Sote-palvelut koetuksella

Diakoniatyöntekijöiden yhteinen huoli on se, miten sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme kestää pandemian aiheuttaman tilanteen. Yhtä vahva huoli on siitä, miten ihmiset jaksavat käsitellä pitkään jatkuvaa epävarmuutta, poikkeusoloja ja pelkoa.

”Pelkoni on, että rajoitustoimet viedään liian pitkälle yhteiskunnan toimivuuden näkökulmasta, ja että systeemi ei kestä sitä, mitä tästä seuraa”, Katja Vilponiemi sanoo.

Tällä hetkellä sosiaalipalveluihin ei pääse kiireellisenäkään saman tien. Diakonia on tullut paikkaamaan kuormittuneen sosiaalijärjestelmän puutteita.

Seurakunta on saanut valtion korona-avustusta, jonka avulla on voitu kohdentaa lisäapua erilaisten elämäntilanteiden tarpeisiin: lapsiperhettä voidaan avustaa esimerkiksi talvivaatteiden muodossa. Lisäksi asiakkaita voidaan avustaa sosiaaliturvan kysymyksissä. Diakonia tekee myös moniammatillista yhteistyötä viranomaisten kanssa.

Luovuus kunniaan!

”Kerhojen ja kokoontumisten tilalla järjestetään yhden tai kahden henkilön tapaamisia turvavälit huomioiden. Asiakkaat ovat olleet hyvillään siitä, että voivat keskustella Kahvitreffeillä eri tavalla, kun he ovat kahdestaan tai kolmistaan diakoniatyöntekijän kanssa. Tällöin jokainen tulee paremmin kuulluksi ja huomioiduksi”, kuvailee diakoniatyöntekijä Taisia Pohjola.

”Taidenäyttelyissä voi käydä parin henkilön kanssa. Samoin kuin hiljentymässä kirkossa, jos siellä ei samanaikaisesti ole muita toimintoja”, kertoo Taisia Pohjola.

Lisäksi Pohjola ulkoilee asiakkaidensa kanssa tai järjestää ulkojumppaa pienessä ryhmässä.

”Sofiakerhon kerholaisia tavataan yksitellen ulkoillen, kahvitreffeillä tai kirkon tiloissa, jolloin pidetään rukouspalvelus, papin keskustelu ja annetaan ehtoollinen. Laitoksissa, hoitokodeissa ja kotona asuvia asiakkaita tavataan sallituissa puitteissa tilannekohtaisesti”, kuvailee Taisia Pohjola.

Ei pelkästään leivästä

Diakoniatyöntekijä Johanna Jomppanen pitää arvokkaana myös asiakkaan piristämistä.

”Tärkeä osa työtä on myös piristäminen esimerkiksi viemällä kukkia, kirjoja seurakunnan kirjastosta tai lähettämällä kortti”, Jomppanen sanoo.

Mutta mikä piristää diakoniatyöntekijää itseään?

Diakoniatyöntekijä Elina Pale sai koronan myötä roimasti lisävastuuta seurakunnan hygieniatiimin johtajana sekä hiippakuntamme koronatiimin jäsenenä.

”Olen saanut voimia siitä, että olen voinut vaikuttaa koronatartuntojen ennaltaehkäisyyn kirkossamme. Siitä on tullut olo, etten vain seiso ´tumput suorina´, vaan teen asioille jotain”, Elina Pale pohtii.

Vaikka työnteko on jotenkin ollut raskaampaa, on ollut ilo huomata, kuinka ihmiset auttavat toisiaan ja kaikki asiat tuntuvat aina jotenkin järjestyvän. Meillä työntekijöille on suuri tehtävä olla läsnä ja välittää toivoa. Voimme aina luottaa siihen, että Jumala kantaa meitä”, Johanna Jomppanen sanoo.

Positiivista realismia

Tulevaisuuteen diakoniatyöntekijät suhtautuvat realistisesti, mutta valoisasti.

”Toiveikkaana odotan, että voimme toivottavasti palata pian normaaliin. Toisaalta pandemian vaikutukset talouteen tulevat näkymään diakoniatyössä ehkä hieman viiveellä, mutta varmaankin pitkään”, Sarinanne Karulinna arvelee.

Elina Pale kokee, että kriisi on opettanut paljon.

”Toivon, että emme jatkossa unohda hyvien hygieniakäytänteiden merkitystä arjessamme ja sitä, miten merkittävästi voimme niillä vaikuttaa sekä omaamme että toistemme terveyteen. Työn tulos näkyy siinä, että olemme toistaiseksi yhteisönä välttyneet koronavirustartunnoilta hyvin. Itse avustan siinä, että kirkko voi palvella ihmisiä mahdollisimman turvallisesti”, Pale tuumii.

Johanna Jomppanen tiivistää koko diakoniatiimin tuntemukset kehottaessaan:

”Kannetaan toisiamme ja toistemme taakkoja rukouksessa – mutta myös sanoin ja teoin!”

 

Tätä juttua varten haastateltiin seuraavia diakoniatyöntekijöitä:

Johanna Jomppanen (Vantaa)

Sarianne Karulinna (Länsi-Uusimaa)

Elina Pale (Helsinki)

Taisia Pohjola (Espoo, Kauniainen)

Katja Vilponiemi (Helsinki)

 

Teksti: Susanna Somppi

Kategoriat Uutiset