Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen kantamassa ehtoollismaljaa suuressa saatossa liturgiassa Uspenskin katedraalissa 16. joulukuuta. Liturgiaan osallistui Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani seurueineen. Kuvassa kirkkoherran takana seurakunnan venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaava rovasti Heikki Huttunen sekä Ukrainan ortodoksisesta kirkosta pappi Sergiy Berezhnoy. Kuva: Andrey Sydor

16.12.2023

Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifanin vierailu seurueineen Suomessa 14.-16.12. on ollut meille tärkeä muistutus kirkollisen ja rukouksellisen yhteyden merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Meidän on hyvä tunnistaa Suomessa ukrainalaisten vaikea tilanne ja kantaa rukouksia sekä osoittaa käytännön apua Ukrainan auttamiseksi. Emme saa väsyä avussamme ja tuessamme.

Toivon, että metropoliitta Epifanin vierailu on ollut vahvistuksena Suomessa asuville ukrainalaisille ja tuo näkyväksi meidän yhteytemme ekumeenisen patriarkaatin sisällä.

Tuemme ja olemme alusta saakka tukeneet Ukrainan ortodoksista autokefalista kirkkoa, jonka itsenäisyyden on myöntänyt meidän patriarkkamme, ekumeeninen patriarkka Bartolomeos. Seisomme Ukrainan ortodoksisen kirkon rinnalla, ja kutsumme kaikkia toimimaan samoin ja osoittamaan tukeaan jo 22 kuukauden ajan Venäjän hyökkäyssodan alla olemassaolostaan taistelevalle Ukrainan kansalle ja kirkolle.

On tärkeä, että saamme suoraan oikeaa tietoa Ukrainan tilanteesta. Iloitsen ennen kaikkea siitä, että saimme kulkea hetken rinnakkain konkreettisestikin kärsivän kansan edustajien kanssa. Rukoilemme metropoliitta Epifanille ja koko seurueelle sekä koko Ukrainan kansalle Jumalan suurta varjelusta.

Kirkkoherra Markku Salminen esitteli metropoliitta Epifanille Jumalansynnyttäjän Kozelshtshanin ikonia. Ihmeitätekevällä ikonilla on ukrainalaiset juuret ja se yhdistääkin suomalaisia ja ukrainalaisia ortodokseja. Kuva: Andrey Sydor

Markku Salminen

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra 

Kategoriat Ajankohtaista Ajassa