"Kuoron laulamat veisut kuvaavat koko luomakunnan osallisuutta Kristuksen syntymän juhlaan ja sen ylistämiseen." Ote Herramme Jeesuksen Kristuksen ikonista Tikkurilan kirkossa. Ikonin on maalannut Juri Mitroshin.

23.12.2022

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salmisen joulutervehdys: 

Joulun aikaan liittyy paljon muistoja ja tunteita. Perinteet oman perheen osalta ovat merkityksellisiä aikana, jolloin ympäröivän maailman häly tuo levottomuutta mieleen. Joulun valmistelut voivat aiheuttaa myös stressiä: painetta luoda juuri oikeanlainen tunnelma. Syntymäjuhla 2022 on myös erikoinen siksi, että Euroopassa on käynnissä sota, joka aiheuttaa valtavaa hätää ja kärsimystä. Ja sodan heijastevaikutukset vaikuttavat monen elämään itse kriisialueiden ulkopuolella. Taloudelliset huolet, yksinäisyys ja monet muut vastaavat murheet voivat myös värittää juhlaa ja vaikeuttaa sen viettämistä. Kirkko tarjoaa yhteisöllisyyttä, jossa kaikki ovat tervetulleita.

Joulu on nimenomaan Kristuksen syntymäjuhla. Palaamalla tämän tosiasian äärelle voimme myös löytää lohtua ja merkitystä niin maailmantilanteeseen kuin omaan elämäämmekin.

Kaiken tämän keskellä perinteistä kiinni pitäminen tuo meidät Kirkon piiriin: kirkoissa ja rukoushuoneissa julistetaan kuten ennenkin Vapahtajan syntymää: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.” Kuoron laulamat veisut kuvaavat koko luomakunnan osallisuutta Kristuksen syntymän juhlaan ja sen ylistämiseen. Joulu on nimenomaan Kristuksen syntymäjuhla. Palaamalla tämän tosiasian äärelle voimme myös löytää lohtua ja merkitystä niin maailmantilanteeseen kuin omaan elämäämmekin.

Seurakunta tarjoaa jumalanpalveluksien myötä julistusta kestävistä arvoista, joiden pohjalta saamme ammentaa uudelleen ja uudelleen. Se ei ole vain toistoa: tänä vuonna olen erilaisessa tilanteessa kuin vuosi sitten. Myös maailma on erilaisessa tilanteessa. Kristus on tie, totuus ja elämä. Tämän ikuisen totuuden, Rauhan ruhtinaan, syntymäjuhla rohkaiskoon meitä jatkamaan kilvoittelua. Tärkeää ei ole täydellinen suoritus, vaan vilpitön pyrkimys luoda juhla niin omaan yksityiseen elämään kuin koko yhteiskuntaan. Jumala meitä siinä auttakoon.

 

Toivotan jokaiselle seurakuntalaiselle riemullista Kristuksen syntymäjuhlaa sekä runsasta Jumalan siunausta vuodelle 2023! 

Kristus syntyy – kiittäkää! 

 

Markku Salminen

kirkkoherra