Niina-Maarit Rautamäkeä kuvaillaan seurakunnan kasvatuksen kantavaksi voimaksi sekä nuorille turvalliseksi ja luotettavaksi aikuiseksi, joka aina ajattelee nuoren parasta. Kuva: Niina-Maarit Rautamäen henkilökohtainen albumi. Teksti: Vlada Wahlsten

20.11.2023

Ortodoksisen Nuorten Liitto on 20. marraskuuta myöntänyt Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustyöntekijä Niina-Maarit Rautamäelle hopeisen ansiomerkin vuosia kestäneestä ja sitoutuneesta ortodoksisesta nuorisotyöpainoksesta. Ansiomerkki luovutetaan myhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Niina-Maarit Rautamäki on pitkän linjan työntekijä, jonka työsuhde Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa alkoi vuonna 2012 määräaikaisena nuorisotyöntekijänä ja sitemmin kasvatustyöntekijänä.

”Niina-Maarit Rautamäen vankka ja pitkäaikainen ammatillinen kokemus sekä kyky toimia erilaisten nuorten kanssa empaattisella ja ammatillisella tavalla, on ollut Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustoimen nuorisotyön kantava voima.  Niina-Maaritin eli ”Ninnun” tuntevat ja häntä lämmöllä muistavat lukemattomat eri toimintavuosien leiriläiset ja kerhoissa kävijät. Hän on työllään ja omalla työtavallaan koskettanut valtaisaa joukkoa nuoria. Aito myötäeläminen, turvallisen aikuisuuden läsnäolo ja huumorintaju on leimannut Niina-Maaritin työtä ja tehnyt hänestä pidetyn ja arvostetun työntekijän. Niina-Maarit on myös aina valmis tulemaan apuun sinne, missä tarvitaan, hänen työpanoksensa on ollut rikkaus myös koko kirkolle”, korostaa kasvatuksen esimies, isä Petri Korhonen.

Niina-Maarit on myös tuurannut kasvatuksen kanttorin tehtäviä silloin kun tehtävään ei ole ollut sijaista.

”Niina-Maaritissa näkyy rakkaus kirkkoon hyvä tavalla”, kuvailee kasvatuksen pappi isä Sergei Petsalo.

Niina-Maaritin kuvataan olevan nuorille turvallinen aikuinen, jonka läsnäolo luo rauhaa ja myönteistä ilmapiiriä. Rautamäki on vuosien varrella ollut toiminnallaan rakentamassa erilaisia yhteisöjä. 

Nuoret ovat kuvanneet Niina-Maaritia näillä sanoilla:

”Todella asiansa osaava, kaikille ystävällinen ja ajattelee aina nuorten parasta.”

”Ninnu on luotettava henkilö. Hänelle on helppo tulla puhumaan ja kysymään asioista, jos on esimerkiksi ongelmia. Voin myös luottaa siihen, että asiat hoituvat. ”

 

Kipinä nuorisotyöhön syttyi omalla kristinoppileirillä

Uutinen palkitsemisesta tavoitti Niina-Maarit Rautamäen lasten oikeuksien päivän aamuna 20.11.

”Olen todella yllättynyt. Ja olen suunnattoman otettu ja kiitollinen tästä huomionosoituksesta”, kiittää Rautamäki.

Innostus tehdä seurakunnan nuorisotyötä alkoi omasta kristinoppileiristä.

”Kriparin jälkeen vuodesta 2004 alkaen rupesin vetämään lasten kerhoja ja hakeuduin leiriohjaajaksi. Lähdin heti alusta saakka täysillä mukaan. Hakeuduin kaikkeen seurakunnan nuorisotoimintaan ja myös nuorten kerho- ja kuorotoimintaan, mihin vain pystyin.”

Innostus omaa työtään kohtaan ei ole karissut näiden vuosien aikana.

”Tykkäsin ja tykkään edelleen valtavasti työstäni. Tämä ei kuitenkaan ollut alkuperäinen unelma-ammattini. Suunnitelmani muuttuivat. Opiskelin jo lähihoitajaksi, kun minua kysyttiin seurakuntaan puolen vuoden sijaisuuteen vuonna 2012. Ja siitä se sitten lähti. Opiskelin työn ohessa oppisopimuksella ja 2015 sain vakinaisen työpaikan, ja tässä nyt olen. Ja enemmän kuin tyytyväinen siitä, kuinka asiat lopulta menivät. Kunnia Jumalalle!”

Ortodoksisten Nuorten Liitto julkisti palkitsemiset Lasten oikeuksien päivänä

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry palkitsee vuosittain nuorisotyön parissa ansioituneita. Vuoden kerho- ja Vuoden ohjaaja -tittelien lisäksi liitto myöntää anomusten perusteella ansiomerkkejä nuorisotyön parissa ahkeroineille. Tänä vuonna palkitsemiset julkistettiin lasten oikeuksien päivänä 20. marraskuuta.

Ortodoksisten Nuorten Liiton johtokunta myönsi tänä vuonna hopeisen ansiomerkin Niina-Maarit Rautamäen lisäksi Aino Miikkolalle Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta, Valeria Ratilaiselle Jyväskylän ortodoksisesta seurakunnasta sekä Lenni Sigfridssonille Turun ortodoksisesta seurakunnasta. Lue kaikista palkitsemisista Suomen ortodoksisen kirkon tai Ortodoksisten Nuorten Liiton sivuilla.

Ortodoksisten Nuorten Liitto on myöntänyt kunniamaininnan seurakuntamme Hämeenlinnan alueen uskonnonopettaja Maura Ihatsulle ortodoksisia perinteitä, kulttuuria ja opetusta valottavista sosiaalisen median julkaisuista ja laajasta videotuotannostaan. Uusimpana Maura Ihatsun työn tuloksena on hänen YouTube-kanavallaan julkaisema ortodoksinen joulupaastokalenteri, jossa YouTubessa avautuu virtuaalinen luukku, video jokaiselle joulupaaston päivälle.

 Uutinen Ortodoksisten nuorten liiton -sivuilla

Monia armorikkaita vuosia palkituille!

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset