Lampukka Porvoon ortodoksisessa kirkossa alttarin ovien edessä. Kuva: Dimitri Tolonen

9.12.2022

Seurakuntamme Helsingin alueen ja Uspenskin katedraalin pastori Teo Merras puhuu Yleisradion aamuhartaudessa 10.12.  jouluun valmistautumisesta ja paaston syvällisestä merkityksestä. Hartauden voi kuunnella Yle Radio 1 kanavalla kello 6:15 tai Yle Areenassa.

Hartauden alussa kuullaan ortodoksinen kirkkolaulu ”Taivaallinen Kuningas”. Laulun esittää ortodoksinen kvartetti (Uspenskin katedraalin kanttori-kuoronjohtaja Varvara Merras, Susanne Ek, Jenni Hakkarainen ja Antti Räsänen).

Joulupaasto on alkanut 15. marraskuuta ja se jatkuu aina jouluaattoon 24.12. saakka. Joulupaasto on hengellisen kilvoituksen, jouluun valmistautumisen aikaa. Jouluna, 25.12.,  vietämme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa.

Ortodoksisessa kirkossa muistetaan Herran maallisia esivanhempia pyhien esi-isien sunnuntaina, jota tänä vuonna vietetään 11.12. Joulua edeltävänä, 18.12., sunnuntaina muistamme pyhiä isiä, jotka ovat edeltäneet ja valmistaneet tietä Kristuksen syntymälle.

Olennaisena osana hengellistä siivousta on synnintunnustuksella käyminen ja näin myös sydämensä, sielunsa ja mielensä siivoaminen. Ruokapaasto tukee hengellistä paastoa. Ajan synnintunnustukselle voi varata seurakuntamme papilta.

Joulupaastosta voi lukea tarkemmin sivuillamme paaston alkaessa julkaistusta uutisesta.