Kuva: Sari Ahponen

19.5.2022

Ortodoksiseen kirkkoon liittymistä harkitseville järjestetään Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa katekumeenikursseja. Katekumeeniaikana opitaan asioita ortodoksisesta kirkosta ja uskosta, tutustutaan ortodoksisen kirkon oppiin ja liturgiseen elämään. Katekumeeniaikana tulevat tutuiksi muun muassa ortodoksinen ihmiskuva ja sakramentit. Lue täältä lisää katekumeenikursseista ja käytännön toimenpiteistä, kun liitytään jäseneksi ortodoksiseen kirkkoon.

Katekumeeniopetukseen pääsee mukaan ilmoittautumalla siihen papin kautta. Pappiin saat yhteyden soittamalla päivystävälle papille tai ottamalla yhteyttä paikallisen pyhäkkösi pappiin.

Katekumeeniopetus alkaa perinteisesti syksyllä. Hämeenlinnassa katekumeenikurssi alkaa tänä vuonna kuitenkin jo keväällä. Ensimmäinen katekumeenikurssin kokoontuminen pidetään maanantaina 23.toukokuuta kello 17 Hämeenlinnan kirkolla. Katekumeenikerhon vetäjänä toimii Hämeenlinnan alueen pappi Aki Leskinen. Kesäkaudella kokoonnutaan noin kerran kuukaudessa ja syksystä lähtien tiiviimmin.

Kurssille ovat tervetulleita kaikki ortodoksisuudesta kiinnostuneet eikä se sido tai velvoita mihinkään.

Katekumeeniopetukseen on mahdollista osallistua myös muilla seurakunnan toiminta-alueella: Helsingissä Uspenskin katedraalissa ja Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelissa Myllypurossa, Espoon Tapiolassa Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa, Vantaalla Kristuksen taivaaseenastumisen kirkossa Tikkurilassa, Järvenpäässä Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkossa, Porvoossa Kristuksen kirkastumisen kirkossa, Lohjalla Karjalan valistajien kirkossa, Lahdessa Pyhän kolminaisuuden kirkossa.

Hämeenlinnan kirkon sivut

Kategoriat Uutiset