Diakoniatyöntekijät ovat jakaneet vähävaraisille jouluavustuksia ruokakassien ja lahjakorttien muodossa. Kuvituskuvana Jumalanäidin suojeluksen ikoni Pokrovan luostarista.

28.12.2019

Monesti kuulee kysyttävän tai tivattavan netin keskustelupalstoilla, mitä konkreettista hyvää ortodoksinen seurakunta ”muka” tekee tavallisten ihmisten hyväksi. On hämmentävää, miten vähän diakoniatyön eri muodoista tiedetään, joten asiaa lienee syytä valaista.

Joulun tietämillä ovat käynnissä diakonian joulupäivystykset, jolloin diakoniatyöntekijät jakavat vähävaraisille jouluavustuksia ruokakassien ja lahjakorttien muodossa.

Muutenkin akuutin hätätilanteen sattuessa on mahdollista olla yhteydessä oman alueen diakoniatyöntekijään.

Alempana jutussa on lueteltu diakonian työmuotoja Helsingin seurakunnan alueella.

Mitä se sitten on?

Lyhyesti ilmaistuna diakoniatyö on käytännön työtä sairaiden, vanhusten, yksinäisten tai muulla tavalla tarpeessa olevien tai hädänalaisten parissa. Se voi olla kuuntelemista ja keskustelemista ratkaisujen löytämiseksi, mutta yhtä lailla se on koti- ja laitoskäyntejä koko Helsingin seurakunnan alueella.

Diakonia päivystää vuoden 2020 alusta maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 09:00-12:00 puhelinnumerossa (09) 8564 6160.

Mikäli diakoniatyölle on tarvetta jossain muualla kuin Helsingin seurakunnan alueella, kannattaa ottaa yhteys oman alueen kirkkoherranvirastoon.

Ovatko nämä jo tuttuja?

Diakoniaruokailu

Seurakuntasalilla järjestetään joka tiistai pienituloisille tarkoitettu diakoniaruokailu kello 12:00-13:00. Ateria maksaan yhden euron, ja sisään ruokailuun pääsee aina kello 12:30 saakka. Kevätkauden ensimmäinen ruokailu järjestetään 7. tammikuuta.
Osoite: seurakuntasali, Unioninkatu 39 (sisäpiha), Helsinki
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Sarianne Karulinna, 0400 531 308

Oloneulos

Oloneulos on kuin nimensä: kaikille avoin, lämmin kohtaamispaikka. Oloneuloksessa voi tehdä käsitöitä, lukea lehtiä tai vain viettää aikaa jutustellen. Kokoontumiset ovat parillisina viikkoina tiistaisin aina diakoniaruokailujen jälkeen, noin kello 12:45-14:15. Mukaan voi ottaa omat langat ja käsityötarvikkeet, mutta niitä saa myös paikan päältä pienestä ”käsityökirjastosta”. Oloneulos on maksuton, eikä ilmoittautuminen ole tarpeen.
Osoite: Unioninkatu 39 (sisäpiha), Helsinki
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Elina Pale, puh. 040 723 7632

Seniorikerho

Seniorikerho kokoontuu Helsingin seurakuntasalilla parillisten viikkojen torstaipäivinä kello 12:00–14:00.  Kerhossa on tarjolla luentoja, esityksiä ja keskusteluja sekä kahden euron lounas. Tammikuussa kerho kokoontuu 9.1. sekä 23.1.2020. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Tervetuloa!
Osoite: Unioninkatu 39 (sisäpiha), Helsinki
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Kari Hartikka, puh. 040 703 4616

Kahvitreffit

Kahvitreffeillä voi tavata diakoniatyöntekijän ja muita seurakuntalaisia kahvi- tai teekupposen ääressä. Ensi vuonna seuraavat maksuttomat Kahvitreffit järjestetään torstaina 16. tammikuuta. Tapaaminen on Itäkeskuksen Cafe Fasterin edessä kello 17:00.

Helsingissä kokoontuville Kahvitreffeille on ennakkoilmoittautuminen joko puhelimitse tai sähköpostilla.
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Elina Pale, puh. 040 723 7632 tai elina.pale@ort.fi

Maria Pariisilaisen Kahvitreffit: kokoontumisajat ilmoitetaan Ortodoksiviestin seuraavassa numerossa.

Hiljaisuuden retriitti

Seurakunta järjestää hiljaisuuden retriitin kaksi kertaa vuodessa aina suuren paaston ja joulupaaston aikaan Lopella Kaunisniemen leirikeskuksessa. Se on torstaista sunnuntaihin kestävä vetäytyminen hiljaisuuteen – pois arjen kiireistä. Retriitin päiväohjelma koostuu jumalanpalveluksista ja yhteisistä aterioista. Seuraava hiljaisuuden retriitti järjestetään 12.-15.3.2020. Retriitin hinta on Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenille 75 euroa ja muille 120 euroa. Bussikuljetus Helsingistä leirikeskukseen 25 euroa.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: diakonia.helsinki@ort.fi tai diakonian päivystysnumero: (09) 8564 6160 (ma, ti, to ja pe kello 09:00-12:00)

Tavataan kirkolla

”Tavataan kirkolla” on kaikille avoin, vapaamuotoinen kohtaamispaikka. Siellä voi kohdata oman alueensa papin, diakoniatyöntekijän ja kanttorin. Tarjolla on kahvia ja teetä, eikä ilmoittautumista tarvita. Tapaamiset ovat kirkoilla kerran kuukaudessa seuraavasti:

Järvenpään kirkko: torstai 23.1.2020 kello 12:00-14:00
Osoite: Kartanontie 45, Järvenpää

Porvoon kirkko: 23.1.2020 kello 15:00-17:00
Osoite: Vanha Helsingintie 1, Porvoo
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Jaana Björninen, puh. 040 030 4361

Tikkurilan kirkko: 15.1., 5.2. ja 26.2.2020 kello 14:00-15:30
Osoite: Läntinen Valkoisenlähteentie 48, Vantaa
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Johanna Jomppanen, puh. 050 404 9404

Sofiakerho

Sofiakerho on tarkoitettu alueella asuville kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen. Kerhon kokoontumisajat ilmoitetaan Ortodoksiviestin seuraavassa numerossa.
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Taisia Pohjola, puh. 040 583 2915

Sururyhmät

Helsingin ortodoksisen seurakunnan sururyhmä on ortodoksinen ja tunnustuksellinen ryhmä. Kokoontuminen aloitetaan ja lopetetaan aina yhteisellä rukouksella. Ryhmän koko pidetään pienenä, ja aika sekä paikka rajataan tarkkaan. Uusista aloittavista sururyhmistä ilmoitetaan seurakunnan verkkosivuilla.
Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Johanna Jomppanen, puh. 050 404 9404

Virkistysleirit ja retket

Lisäksi diakonia järjestää erilaisia virkistysleirejä, kaksi vuosittaista retriittiä ja retkiä, joista tiedotetaan erikseen seurakunnan kotisivuilla, Ortodoksiviestissä ja sosiaalisessa mediassa.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset