Mirhantuojien sunnuntai todistaa ihmeestä – ”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle”

 

Mirhantuojien sunnuntai 4.5. – isä Kimmo Kallisen opetuspuhe päivän sanomasta:

 

Kaksi viikkoa sitten vietimme pääsiäistä, Kristuksen ylösnousemisen juhlaa. Mirhantuojien sunnuntain evankeliumissa palaamme takaisin Kristuksen ristin äärelle, Hänen hautaamiseensa ja siihen, kuinka ylösnousemusihmeen ensimmäisiä todistajia olivat anivarhain Kristuksen haudalle saapuneet mirhantuojanaiset.

On mielenkiintoista havaita, että Kristuksen hautaajina eivät suinkaan olleet hänen opetuslapsensa, niin kuin saattaisi olettaa. He eivät myöskään olleet aamuvarhain haudalle rientävien naisten mukana. Itse asiassa eri evankelistojen kertomukset niin Kristuksen hautaamisesta samoin kuin siitä, kuka tai ketkä olivat ensimmäisinä tyhjän hautakammion ovella, poikkeavat jossain määrin toisistaan. Kaikki evankelistat todistavat kuitenkin siitä, että opetuslapset olivat Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumien, ristiinnaulitsemisen ja hautaamisen jälkeen hyvin hämmentyneitä, epätietoisia ja ennen muuta peloissaan. He pelkäsivät juutalaisia, sillä he olivat nähneet, mitä heidän opettajalleen tapahtui. Sama kohtalo saattoi uhata heitäkin. Niinpä he pysyttelivät hätääntyneinä piilossa.

Tänään kirkko nostaakin esikuviksemme Kristuksen hautaajat, juutalaiset fariseukset Joosef Arimatialaisen ja Nikodemoksen (joka mainitaan Johanneksen evankeliumissa) sekä mirhantuojanaiset, joiksi tässä tänään luetussa Markuksen evankeliumissa mainitaan Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome. Muissa evankelikertomuksissa esiintyvät myös Johanna, sisarukset Martta ja Maria ja Susanna. Heillä oli uskoa, rohkeutta ja rakkautta ryhtyä käytännön tekoihin.

Joosef Arimatialainen oli (Matt. 27:57-60, Mark. 15:43-47, Luuk. 23:50-53, Joh. 19:38-42) varakas ja juutalaisten suuren neuvoston, Sanhedrinin, jäsen. Yllättäen Joosef haluaa haudata ristille kuolleen Jeesuksen itselleen valmistamaansa uuteen hautaan. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että Joosefin apuna hautaamisessa oli myös Nikodemos, juutalainen fariseus hänkin. Se sama Nikodemos, joka oli ainoa, joka jollain tavalla yritti puolustaa Jeesusta fariseusten kokouksessa, jossa suunniteltiin Jeesuksen pidättämistä (Joh. 3:1-4, 7:50, 19:39). Nyt nämä kaksi miestä olivat valmiita asettamaan kunnioitetun asemansa ja jopa henkensä vaaraan voidakseen haudata Jeesuksen. Heiltä ei puuttunut rohkeutta.

Myös mirhantuojanaiset lähtivät suorittamaan palvelutehtäväänsä pelkäämättä Kristuksen hautaa vartioivia sotilaita tai paljastumista Kristuksen seuraajiksi. He vaelsivat hautaa kohti, vaikka he olivat aiemmin nähneet, että haudan suulle oli vieritetty suuri kivi ja että oli hyvin todennäköistä, etteivät he itse onnistuisi siirtämään kiveä syrjään. Silti he lähtivät rohkeina ja luottavaisina liikkeelle. Jälleen kerran herää kysymys, missä opetuslapset olivat, eivätkö edes jotkut heistä olisi voineet lähteä naisten mukaan, vaikkapa vain sen suuren kiven vuoksi, siirtämään sitä syrjään.

Kuten jo edellä mainitsin, eri evankeliumit kertovat hieman eri tavoin näistä pelastushistoriamme keskeisistä hetkistä mm. sen suhteen, kuka tai ketkä ehtivät haudalle ensimmäisenä. Yksi henkilö kuitenkin on nimetty jokaisessa evankeliumissa. Hän on Magdalan Maria, Jeesuksen opetuslapsi ja uskollinen seuraaja. Evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus oli ajanut hänestä ulos seitsemän pahaa henkeä (Luuk. 8:2, Mark 16:9). Siis seitsemän pahaa henkeä! Vaikka noista hengistä tai Marian sairauksista ei evankeliumeissa sen tarkemmin kerrotakaan, seitsemän pahaa henkeä kuulostaa kyllä siltä, että Maria on ollut todella pahojen henkien riivaama. Jeesus on hänet parantanut, ja juuri hän saa olla ylösnousemusihmeen ensimmäinen todistaja.

Oikeastaan onkin varsin mielenkiintoista havaita, keitä muita liittyy Kristuksen viimeisten hetkien ja ylösnousemuksen tapahtumiin tämän aiemmin riivaajista kärsineen Magdalan Marian lisäksi. Tuossa hiilivalkealla istuu Pietari, joka kolmeen kertaa kieltää edes tuntevansa Kristusta, vaikka on olevinaan ollut opetuslasten johtohahmo. Jeesuksen tyhjällä haudalla Pietari saa erityiskohtelun, sillä enkeli aivan erikseen nimeltä mainiten kehottaa viemään sanoman ylösnousemisesta ”myös Pietarille”.

Kun katsomme Golgatalle, näemme Kristuksen rinnalle ristiinnaulitun ryövärin. Tuo mies mitä ilmeisimmin on syyllistynyt erittäin vakaviin rikoksiin, sillä tuskin hänet muutoin olisi tuomittu häpeälliseen kuolemanrangaistukseen. Ja tuo kuitenkin juuri tuo ryöväri on ensimmäinen ihminen, joka Kristuksen kanssa saa astua paratiisiin.

Olemme nähneet myös epäilevän Tuomaksen, jolle eivät riittäneet läheisten todistukset Jeesuksen ylösnousemisesta – hän vaati konkreettiset, omin silmin nähdyt todisteet. Ja heti ne nähtyään hänestä tulee aidon ja vilpittömän uskon esikuva.

Riivaajien vallassa ollut Maria, Jeesuksen hylännyt Pietari, paatunut rikollinen ristillä ja epäuskonsa kanssa kamppaileva Tuomas. Kuinka paradoksaaliselta kuulostaakaan, että heistä kaikista tuli lopulta todellisen uskon suuria esikuvia. Mutta juuri näin Jumala toimii. Kuten Jeesus itse sanoi: ”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.” (Luuk. 18:27; Mark. 10:27).

Parannuttuaan Maria Magdalena seurasi koko elämänsä uskollisesti Kristusta ja julisti Hänen kuolleista ylösnousemistaan. Apostoli Pietarista tuli todella se kallio, jolle Kristuksen kirkko rakentui. Ryöväri pelasti sielunsa elämänsä viime hetkellä kääntymällä Jumalan puoleen rukouksessa: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk. 23:42). Ja apostoli Tuomas huudahti nähtyään ylös nousseen Kristuksen: ”Minun Herrani ja Jumalani!” (Joh. 20:28).

Kuinka lohdullista tämä onkaan! Kukaan meistä ei ole niin sairas, syntinen, kauaksi Jumalasta luopunut tai epäuskoinen, etteikö Jumala häntä voisi parantaa ja auttaa. Jos me löydämme ja tunnustamme uskomme, jos me avaamme pimentyneen sielumme, Jumalan rakkaus ja armo täyttävät ja valaisevat meidät. Rakkauden ja armon valo saa meidätkin tekemään rakkauden ja armon tekoja Jumalaamme ja lähimmäisiämme kohtaan. Nuo teot eivät välttämättä ole mitään kovin suuria ja maineikkaita. Pikemminkin ne ovat hyvinkin arkisia valintoja ja tekoja. Kyse on esimerkiksi siitä, kuinka kohtaamme ja kohtelemme toisia ihmisiä. Joskus juuri tällaiset pienet teot vaativat myös hyvin paljon rohkeutta.

Aamen.

Kimmo Kallinen

pastori

Uspenskin katedraali

 

Opetuspuhe pidetty ensimmäisen kerran vuonna 2024 ja julkaistu nyt myös seurakunnan sivuilla.