Uusi valtuusto kokoontui järjestäytymiskokoukseensa torstaina 23. tammikuuta.

24.1.2020

Marraskuun vaaleissa valittu Helsingin ortodoksisen seurakunnan uusi valtuusto kokoontui järjestäytymiskokoukseensa torstaina 23. tammikuuta seurakuntasalille. Valtuusto päätti lukuisista luottamushenkilöiden valinnoista.

Seurakunnanvaltuusto valitsi uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2020 Ritva Blyn. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Maria Mountraki ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Elina Palola.

Seurakunnanneuvostoon toimikaudelle 2020–2023 valittiin Elina Palola, Marianna Stolbow, Kristian Wahlbeck, Lasse Saarinen, Tomi Mononen, Soili Penttonen, Marie Louise Litonius ja Dimitri Qvintus.

Lisäksi neuvostoon kuuluvat itseoikeutettuina jäseninä seurakunnan pääkirkon eli Uspenskin katedraalin isännöitsijä sekä kirkkoherra.

Kiinteistölautakunnan jäseniksi valtuusto valitsi Mika Kontkasen, Sonja Juolan, Ulla Saarisen, Pär Silénin ja Ajla Selenicin.

Vaalilautakunnassa jatkavat Marketta Haapsaari, Kimmo Taljavaara ja Okko Balagurin.

Valtuusto päätti myös seurakunnan kirkkojen ja rukoushuoneiden isännöitsijöistä. Tehtävään valittiin seuraavat henkilöt:

Uspenskin katedraali: Jukka Vehkaoja

Hautausmaa: Jukka Vehkaoja

Tikkurila: Tauno Riepponen

Järvenpää: Jyrki Vaara

Kaunisniemi: Petri Gyllström

Pyhä Kolminaisuus: Herman Merras

Kotikirkko: Pär Silén

Lohja: Seppo Pesonen

Tapiola: Tommi Ilmonen

Hanko: Alan Jeffery

Porvoo: Jorma Kupari

Klaukkala: Aune Svennevig

Myllypuro: Okko Balagurin

Lisäksi valtuusto valitsi maallikkoedustajan Helsingin ortodoksisen hiippakunnan hiippakuntaneuvostoon. Tehtävään valittiin Anja Lindström.

Seurakunnanvaltuusto siirsi kasvatustoimen kanttorin valinnan seuraavaan ylimääräiseen kokoukseensa.


Seurakunnassa ylintä päätäntävaltaa käyttää vaaleilla valittu seurakunnanvaltuusto. Valtuustolla on vuosittain kaksi sääntömääräistä kokousta. Näiden lisäksi seurakunnanvaltuusto voi kokoontua tarvittaessa puheenjohtajan koollekutsumana.

Tutustu tarkemmin seurakunnan päätöksentekoon ja hallintoon.

 

Kategoriat Uutiset