Armeniassa käsityönä valmistettu kiviristi on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Kuva: Vlada Wahlsten

16.8.2023

Suomen ensimmäinen armenialainen kiviristi (khatškar) siunataan ja otetaan käyttöön Tapiolan ortodoksisella kirkolla lauantaina 19.8.2023 kello 13.

Tilaisuudessa kiviristi vihmotaan pyhitetyllä vedellä ja siunataan käyttöön. Siunaustilaisuudessa on paikalla Armenian apostolisen orientaalisen ortodoksien kirkon Keski-Euroopan ja Skandinavian hiippakunnan piispa Tiran Wienistä sekä isä Stepanos Tanskasta. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo osallistuu tilaisuuteen. Helsingin ortodoksisen seurakunnan edustajana tilaisuudessa on paikalla Espoon alueen pappi Petri Korhonen. Paikalla on myös Suomi-Armenia yhdistyksen puheenjohtaja Daniel Davtyan sekä muita yhdistyksen jäseniä. 

Kiviristin on veistänyt Armeniassa perinteisellä tekniikalla kiviristien veistämiseen erikoistunut kuvanveistäjä Hovhanes Stepanyan. Suomeen kiviristi saatiin toukokuussa, jolloin se myös pystytettiin nykyiselle paikalleen.

Tapiolan kirkon pihapiirissä seisova kiviristi on omistettu ”Armenian ja Suomen kansojen ystävyydelle.”

Armenialaiselle yhteisölle vuosikymmenten haaveen täyttymys

Armenialaisen kiviristin saaminen Espoon ortodoksisen kirkon edustalle on seurakuntamme armenialaisten pitkäaikaisen haaveen täyttymys. Ensimmäisen kerran kivirististä keskusteltiin jo 20 vuotta sitten. Espoon alueen ortodoksien jumalanpalveluselämän keskus, Pyhittäjä Herman Alaskaisen kirkko viettää tämän vuoden elokuussa 25-vuotisjuhlaa.

Armenialainen kiviristi on olennainen ja tärkeä osa armenialaista kulttuuria ja uskoa. Kiviristejä on valmistettu jo keskiajalta saakka ja vanhimmat löydetyt kiviristit ovat peräti 900–1400 luvuilta.

Kiviristejä tehdään niin hautakiviksi kuin muistomerkeiksi ja kirkkojen koristeiksi. Kiviristit valmistetaan tuffikivestä, joka on kiveksi iskostunutta vulkaaninista tuhkaa. Armenialainen kiviristit muistuttavat samalla myös armenialaisten kansanmurhasta, joka tapahtui ottomanien valtakunnassa, nykyisen Turkin alueella vuosina 1915–1917. Kansanmurhassa surmattiin arviolta 1,5 miljoonaa armenialaista. Suomen valtio ei ole tunnustanut virallisesti armenialaisten kansanmurhaa. 

Orientaalisiin ortodoksisiin kirkkoihin lukeutuva Armenian apostolinen kirkko on perustettu vuonna 301. Kirkkoon kuuluu noin 90 prosenttia armenialaisista. Sen lisäksi kirkolla on runsaasti jäseniä kaikkialla maailmassa. Myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan alueella asuu aktiivinen armenialainen yhteisö, joka on löytänyt kotikirkkonsa erityisesti Tapiolasta Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkosta. Monikulttuurisen yhteisön ja Tapiolan ortodokssen kirkon elämästä kertova näyttely on parhaillaan esillä Espoon Kulttuurikeskuksen Nuotta-parvella 27. elokuuta saakka.

Lämpimästi tervetuloa armenialaisen kiviristin siunaamiseen sekä tutustumaan Tapiolan ortodoksisen kirkkoon niin pyhäkön jumalanpalveluksissa kuin näyttelyn yhteydessä!

Tapiolan kirkon osoite: Kaupinkalliontie 2, Espoo

Armenialainen kiviristi sijaitsee Tapiolan kirkon pääsisäänkäynnin oikealla puolella kirkon pihapiirissä. 

Kiviristissä on tarkkoja yksityiskohtia.

 

Teksti ja kuvat: Vlada Wahlstén

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset