Ote Sakkeuksen sunnuntain ikonista. Kuva: Kotikirkon Facebook-sivut.

20.1.2023

22.1. vietetään Sakkeuksen sunnuntaita. Se on vuoden ensimmäinen sunnuntai, joka kantaa erityistä evankeliumitapahtuman nimeä. Tästä eteenpäin jokainen sunnuntai aina suureen paastoon saakka sekä suuren paaston aikana ja tämän jälkeen Kristuksen ylösnousemusjuhlan ja koko pääsiäiskauden ajan kantavat kukin omaa evankeliumitapahtumaan tai pyhään viittaavaa nimeä. Sakkeuksen sunnuntain voikin katsoa olevan meille viesti paaston lähestymisestä ja mielenmuutoksen merkityksestä. Olemme astumassa tielle, joka johdattaa meidät sunnuntai sunnuntailta Kristuksen ylösnousemusjuhlaan ja Pyhän Hengen vuodattamiseen.

Tänä vuonna pääsiäistä edeltävään Suureen paastoon valmistautuminen alkaa 29. tammikuuta, jolloin kirkko viettää Publikaanin ja fariseuksen sunnuntaita. Tuolloin kirkossa kuullaan ensimmäistä kertaa katumusveisu ”Synninkatumuksen ovet”. Tätä sunnuntaita seuraava viikko on kokonaan paastoton. Seuraavana sunnuntaina (5.2) vietetään Tuhlaajapojan sunnuntaita, jota seuraa liharuoasta luopumisen viikko. Tuomiosunnuntaita (12.2.) seuraavalla viikolla luovutaan maitoruoasta. Viikko tunnetaan myös bliniviikon nimellä.

Sovintosunnuntaita vietetään tänä vuonna 19. helmikuuta ja suuri paasto alkaa seuraavana päivänä, 20. helmikuuta. Herran pääsiäinen, Kristuksen ylösnousemusjuhla, koittaa 9. huhtikuuta.

 

Kristus asettaa puuhun kiipeävän miehen esimerkiksi meille kaikille

Sakkeuksen sunnuntain evankeliumitekstissä tapaamme miehen, joka kiipeää viikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen:

”Siihen aikaan Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. 2 Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.” Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” (Luuk. 19:1–10)

Häikäilemättömään oman edun tavoitteluun tottunut Sakkeus haluaa nähdä Jeesuksen, mutta tuleekin samalla itse nähdyksi tavalla, joka muuttaa hänen koko elämänsä. Jeesus reagoi Sakkeuksen mielenmuutokseen tekemällä hänestä esimerkin meille kaikille.

Paaston edellä kirkko asettaa eteemme useita esimerkkejä aidosta katumuksesta ja mielenmuutoksesta. Samalla meitä rohkaistaan kertomalla Jumalan rakkaudesta ja anteeksiannosta: tie Jumalan luo on avoinna jokaiselle, joka haluaa ottaa yhdenkin askeleen oikeaan suuntaan.

 

Jumalanpalvelukset kutsuvat – liturgia suoratoistona Uspenskin katedraalista

Sakkeuksen sunnuntaina toimitetaan jumalanpalveluksia kaikilla seurakuntamme alueilla. Katso tarkemmat aikataulut seurakuntamme jumalanpalveluskalenterista: hos.fi/jumalanpalvelukset.

Sakkeuksen sunnuntain jumalanpalvelukset alkavat lauantai-illan vigiliasta, joka toimitetaan seurakuntamme pyhäköissä päässääntöisesti kello 17. Helsingissä Kotikirkossa toimitetaan 21.1. kello 17 monikielinen vigilia. Palveluksen toimittaa monikulttuurisen papin tehtävään ehdolla oleva rovasti Aleksej Sjöberg. Vigilian jälkeen hän pitää opetuspuheen. Vigilia lähetetään suoratoistona Kotikirkon Facebook-sivulle. Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä vastaavasti vigilia ja liturgia kirkkoslaavin kielellä. Muissa pyhäköissämme jumalanpalvelukset suomen kielellä.

Sunnuntain liturgia lähetetään suoratoistona pääkirkostamme Uspenskin katedraalista. Jumalanpalvelusta voi seurata seurakunnan YouTube-kanavalla:

Sakkeuksen sunnuntain liturgian toimittaa niin ikään rovasti Aleksej Sjöberg. Lue lisää monikulttuurisen papin ehdokasasettelusta tästä. Papin tehtävään valitsee seurakuntamme valtuusto.

 

Lue lisää Sakkeuksen sunnuntaista: Suomen ortodoksinen kirkko, ort.fi