Koronatiimi suosittelee henkilökohtaisten äänestämiseen tarkoitettujen kynien käyttöä. Kuvituskuva viime vuoden valtuustovaaleista.

8.10.2020

Helsingin hiippakunnan koronatiimi antoi 8.10.2020 seurakunnille ohjeistuksen koskien marraskuussa pidettäviä valtuustovaaleja.

Koska etä-äänestäminen ei ole mahdollista nykyisen lainsäädännön puitteissa, kiihtyvä epidemiatilanne huomioidaan muutoin vaalien yhteydessä.

”Tällä kertaa valtuustovaalien järjestelyissä huolehditaan erityisesti siitä, että kaikkien on turvallista käydä äänestämässä. Onneksi voimme vaikuttaa runsaastikin vaalien turvallisuuteen ohjeistuksella ja käytännön järjestelyillä”, korostaa koronatiimin jäsen sekä seurakuntamme hygieniatiimin johtaja Elina Pale.

Äänestystilanteesta pyritään luomaan sellainen, että kaikki, myös riskiryhmään kuuluvat, voivat käydä turvallisesti äänestämässä.

Hyvän käsihygienian, turvavälien ja maskin käytön lisäksi äänestyksessä kiinnitetään erityistä huomioita muun muassa siihen, ettei ruuhkaa pääse muodostumaan ja äänestäjillä on erilliset sisääntulo- ja poistumistiet. Äänestämään voi tulla vain oireettomana eli ilman koronavirukseen viittaavia oireita. 

”Onneksi vaalit käydään reilun kahden viikon aikana. Jokainen äänestäjä voikin katsoa itselleen sopivimman ajan ja välttää näin vaikkapa liikkumisen joukkoliikenteessä ruuhka-aikaan”, muistuttaa Elina Pale.

Seurakunnassamme seurataan tarkkaan epidemiatilanteen kehittymistä ja noudatetaan viranomaisten antamia ohjeita. Myös koronatiimin antamassa ohjeistuksessa korostetaan, että vaalijärjestelyihin voi tulla aivan viime hetkilläkin vielä muutoksia ja ohjeistuksiin tiukennuksia.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuustovaalit pidetään 1.-15.11. Lista äänestyspaikoista ja ajankohdista on jo julkaistu ja sen voi tarkistaa tästä

Lisää vaaleihin liittyviä uutisia: Seurakuntavaalit 2020. 

Kategoriat Uutiset