7.4.2023

Suuren torstain liturgiassa 6. huhtikuuta piispa Sergei siunasi pastori Kimmo Kalliselle arkkipiispa Leon aiemmin myöntämän kultaisen ristin käyttöoikeuden.

 

Isä Kimmo Kallinen on vastikään siirtynyt Uspenskin katedraalin papistoon. Tätä ennen hän palveli lähes kuuden vuoden ajan Porvoon ja Järvenpään alueiden pappina. Isä Kimmo on vihitty papiksi vuonna 2017.

 

Kultaisen kaularistin kanto-oikeuden voi saada ansioituneesta ja pitkäkestoisesta papillisesta työstä. Kanto-oikeuden myöntää aina hiippakunnan piispa.

 

 

Monia armorikkaita vuosia isä Kimmolle!

Kuvat Juha Lampinen ja Heikki Piiroinen
Korjattu 12.4.: Päivityksessä luki aiemmin virheellisesti, että isä Kimmo olisi ehtinyt toimia vuosikymmenen Järvenpään ja Porvoon alueiden pappina. Hänet on kuitenkin vihitty papiksi vuonna 2017 ja hän ehti toimia tehtävässä lähes kuuden vuoden ajan.
Kategoriat Ajankohtaista Uutiset