Arkkipiispa Leo on kertonut rukoilevansa päivittäin sodassa kärsivien ukrainalaisten puolesta. Kuva: Kari Pekonen

10.10.2022

”Meidän tulee yhä palavammin rukoilla Ukrainan sodassa kärsivien puolesta”. Näin vastaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo kysymykseen siitä, kuinka hän kommentoi Ukrainan sodan viimeisimpiä tapahtumia.

Arkkipiispa Leo on seurannut herkeämättä Ukrainan sodan tapahtumia. Arkkipiispa Leo on aivan sodan alkamisesta saakka kovin sanoin tuominnut Venäjän sotatoimet ja Moskovan patriarkka Kirillin sotaa myötäilevät lausunnot. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin patriarkkaattiin.

10.10. Venäjän iskettyä lukuisiin siviilikohteisiin ja Kiovaan, arkkipiispa Leo ei säästele sanojaan:

”Venäjän toiminta on mennyt todellisesti rikollisen käyttäytymisen puolelle. Olemme toki jo keväästä saakka saaneet kuulla Venäjän armeijan tekemistä sotarikoksista ja hirmuteoista erityisesti siviiliväestöä kohtaan. Nyt Venäjä pommittaa etänä siviilikohteita ja siviilejä sokeasti ja summittain. Olen järkyttynyt näistä tapahtumista. Kiova on uudelleen kohteena ja tulevaisuudesta emme tiedä. Kysymys ei ole kuitenkaan enää vain sodasta, vaan rikollisesta sodasta.”

Arkkipiispa Leo viittaa myös sodan eskaloitumisen uhkaan.

”Olen järkyttynyt myös siitä, mikä on nyt alkanut ja mitä on mahdollisesti tulossa. Meidän tulee kuitenkin pysyä uskossamme lujina ja jatkettava Ukrainan kansan auttamista ja tukemista.”

Isä Esipaimen myös muistuttaa, että Jumala tuntee jokaisen nimeltä, eikä yhtäkään rikosta voi peitellä Jumalalta. Jumala myös tuntee jokaisen Ukrainan marttyyrin nimeltä.

Kaikissa seurakuntamme pyhäköissä rukoillaan Ukrainan sodan päättymisen ja Ukrainan kansan puolesta:
”Rukoilkaamme Venäjän hyökkäyssodasta kärsivän Ukrainan kansan puolesta, että Herra pelastaisi heidät.”

 

Korjattu 12.10: Arkkipiispa Leo ei ole pitänyt puhetta, kuten uutisesta saattoi aiemmin saada kuvan, vaan vastasi seurakunnan tiedotuksen esittämiin kysymyksiin 10.10.2022. 

 

Teksti: Vlada Wahlstén

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset