Apostoli Jaakobin, Herran veljen lisäksi Raamatussa esiintyy kaksi muutakin Jaakob-nimistä apostolia: Sebedeuksen pojan ja Alfeuksen pojan. Apostoli Jaakob, Herran veli ei kuulunut Kristuksen läheisimpien opetuslasten joukkoon. Hän oli nasiiri, joka oli jo nuoruudessaan pyhittänyt elämänsä Jumalalle, mutta apostoli Jaakobista tuli vasta Kristuksen kuoleman jälkeen. Apostoli Jaakob toimi Jerusalemin seurakunnan johtajana, ja hän kärsi marttyyrikuoleman vuonna 63.

Apostoli Jaakob, Herran veli oli Joosefin lapsi hänen ensimmäisestä avioliitostaan Salomen kanssa eli oikeastaan Jeesuksen velipuoli. Raamatussa Joosefin ja Salomen lapsiin viitataan Jeesuksen veljinä (Matt. 13:55).

Apostoli Jaakobin päivänä voidaan toimittaa erityinen Jaakobin liturgia. Sana apostoli tarkoittaa lähettilästä tai lähetettyä.

Kotikirkko Helsingin Liisankadulla on pyhitetty apostoli Jaakobin, Herran veljen ja suurmarttyyri Katariinan muistolle. Kaunisniemen leirikeskuksen kirkko puolestaan on pyhitetty apostoli Jaakobin ja Herran äidinäidin Annan muistolle.

Apostoli Jaakobin, Herran veljen muistopäivää vietetään 23. lokakuuta.


Tropari apostolille Jaakobille, Herran veljelle, 2. säv.
Herran opetuslapsena Sinä, Vanhurskas, otit vastaan evankeliumin. Marttyyrina Sinä säilytit sen, mitä ei ollut kirjoitettu. Jumalanveljenä Sinulla on uskallus ja esipaimenena tehtävänä rukoileminen. Rukoile Kristusta Jumalaa pelastamaan meidän sielumme.

Kontakki apostolille Jaakobille, Herran veljelle, 4. säv.
Isän ainosyntyinen Jumala Sana tultuaan päivien lopulla meidän luoksemme asetti Sinut, jumalallinen Jaakob, Jerusalemin ensimmäiseksi paimeneksi ja opettajaksi sekä hengellisten salaisuuksien uskolliseksi hoitajaksi. Sentähden me kaikki kunnioitamme Sinua, oi apostoli.