IntranetKirjaston historiaa
Helsingin ortodoksisen seurakunnan
kirjaston nykyiset tilat, jotka uudistuksen jälkeen vihittiin
juhlavasti uudelleen käyttöön 6.9.2008, sijaitsevat edelleen samassa
osoitteessa, Liisankatu 29:ssä, jossa kirjasto alunperin perustettiin.
Kirjasto lienee saanut alkunsa pian Pyhä Kolminaisuuden kirkon valmistuttua vuonna 1827 ja seurakunnan syntymisen jälkeen, n. 1840- luvulla. Kirkon yhteyteen muodostui vahva ortodoksisuuden keskus, jonka tehtävänä oli alun perin palvella Helsingissä asuvien venäläisten hengellisiä ja osittain sivistyksellisiä tarpeita. Keisarin vuonna 1841 vahvistama hengellisen konsistorin antama asetus velvoitti hankkimaan kirkkojen käyttöön jumalanpalveluksissa käytettävien kirjojen lisäksi myös "Pyhän Synodin määräämää opettavaista kirjallisuutta". Seurakunnan vilkastuneen toiminnan luontevana jatkumona sai alkunsa useat venäjänkieliset koulut ja niiden yhteydessä toimivat kirjastot.
Todellinen valtioneuvos Jakov Tsernysevin rahoituksen avulla Liisankadulle valmistui 1905 ns. pappilatalo. Oletettavasti juuri lahjoitusehtoihin sisältyneet vaatimukset vakiinnuttivat myös kirjaston sijaintipaikan edellä mainitussa osoitteessa vuodesta 1905 aina tähän päivään saakka. Kirjaston toiminnan tiedetään säilyneen aktiivisena myös 1917 jälkeisissä muuttuneissa olosuhteissa.
Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläisten varuskuntakirjastojen ja osin myös siviilikirjastojen toiminta lakkautettiin. Osa kirjoista siirtyi yliopiston kirjastoon, osa Venäläisen Kauppiasyhdistyksen ylläpitämään kirjastoon. Moni varsin arvokkaista kirjakokoelmista tuhoutui kuitenkin itsenäisyyden alkuaikoina vieraaseen kulttuuriin kohdistuneen vihan seurauksena. Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastossa on kuitenkin säilynyt näihin päivin saakka murto-osaa erityisen arvokasta ortodoksista kulttuuriperintöä, joka on juurtunut kiinteäksi osaksi koko Suomen kulttuurihistoriaan.
Kirjasto lienee saanut alkunsa pian Pyhä Kolminaisuuden kirkon valmistuttua vuonna 1827 ja seurakunnan syntymisen jälkeen, n. 1840- luvulla. Kirkon yhteyteen muodostui vahva ortodoksisuuden keskus, jonka tehtävänä oli alun perin palvella Helsingissä asuvien venäläisten hengellisiä ja osittain sivistyksellisiä tarpeita. Keisarin vuonna 1841 vahvistama hengellisen konsistorin antama asetus velvoitti hankkimaan kirkkojen käyttöön jumalanpalveluksissa käytettävien kirjojen lisäksi myös "Pyhän Synodin määräämää opettavaista kirjallisuutta". Seurakunnan vilkastuneen toiminnan luontevana jatkumona sai alkunsa useat venäjänkieliset koulut ja niiden yhteydessä toimivat kirjastot.
Todellinen valtioneuvos Jakov Tsernysevin rahoituksen avulla Liisankadulle valmistui 1905 ns. pappilatalo. Oletettavasti juuri lahjoitusehtoihin sisältyneet vaatimukset vakiinnuttivat myös kirjaston sijaintipaikan edellä mainitussa osoitteessa vuodesta 1905 aina tähän päivään saakka. Kirjaston toiminnan tiedetään säilyneen aktiivisena myös 1917 jälkeisissä muuttuneissa olosuhteissa.
Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläisten varuskuntakirjastojen ja osin myös siviilikirjastojen toiminta lakkautettiin. Osa kirjoista siirtyi yliopiston kirjastoon, osa Venäläisen Kauppiasyhdistyksen ylläpitämään kirjastoon. Moni varsin arvokkaista kirjakokoelmista tuhoutui kuitenkin itsenäisyyden alkuaikoina vieraaseen kulttuuriin kohdistuneen vihan seurauksena. Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastossa on kuitenkin säilynyt näihin päivin saakka murto-osaa erityisen arvokasta ortodoksista kulttuuriperintöä, joka on juurtunut kiinteäksi osaksi koko Suomen kulttuurihistoriaan.
Liisankatu 29 A
2. kerros
puh. 0207 220 642
Avoinna
Ma 10-15
Ti 10-15
Ke 15-19
To 15-19
(ks. lisäksi palvelut)