Aikuiset
![]()
Seurakunta tarjoaa aikuisille mahdollisuuden tavoitteelliseen oman uskon ja kirkon elämän opiskeluun. Opiskelu tapahtuu kerhoissa ja piireissä eri puolilla seurakuntaa. Opetus on jaettu kolmelle eri tasolle. Jokainen voi valita tasoista itselleen parhaiten soveltuvan:
1. taso KATEKUMEENIOPETUS
Perustaso, joka on tarkoitettu niille, jotka suunnittelevat liittymistä
ortodoksiseen kirkkoon. Kestää noin 8 kk.
Syksyn 2011 katekumeeniopetuksen opetusryhmien tiedot tästä (napsauta tekstiä)
2. taso KESKITASO
Suurin osa seurakunnan opetuksesta kuuluu tälle tasolle. Toimintanimikkeinä
voi olla esim. ortodoksiakerho, Raamattupiiri tai kirjallisuuspiiri. Piirien
ohjelma vaihtuu vuosittain ja siksi tämän tason toimintaan voi osallistua usean
vuoden ajan.
Tällä tasolla syvennetään teologista tietämystä ja osaamista. Toteutustapoina ovat erilaiset yksittäiset luennot ja keskustelut.
Lisäksi seurakunnassa järjestetään järjestelmällistä kuoroille, kuorolaisille ja kaikille kiinnostuneille suunnattua musiikkikasvatusta.
Yhteyshenkilöt:
Aikuiskasvatuksen koordinointi Maria Franken
Kirjallisuuspiiri kirjastonhoitaja Christina Kontkanen
Musiikkikasvatus kanttori-kuoronjohtaja Jarmo Lehto
Intranet