Nikean metropoliitta Johannes eli koko elämänsä tässä kristinuskon ytimessä. Hänet kutsuttiin palvelemaan pyhää kirkkoa opettajana, piispana ja arkkipiispana. Tuomme tästä pitkästä ja arvokkaasta elämäntyöstä nöyrän kiitoksen Jumalalle.

Me, jotka olemme pyhän marttyyri Aleksandran kirkossa saattamassa metropoliitta Johannesta haudan lepoon, tunsimme itse kukin hänet läheisesti sukulaisena ja ystävänä vuosikymmenien ajan. Muistamme kiitollisuudella hänen kotinsa vieraanvaraisuuden ja mutkattoman yhteyden, jota hän osoitti viimeisiin elinpäiviinsä asti. Varsinkin eläkevuosina hänen yhteytensä Turkuun ja sukulaisiin olivat arvokkaita.

Keskeinen ja velvoittava on meille hänen jättämänsä esimerkki peräänantamattomasta totuuden etsijästä sekä oman tien kulkijasta hänen omista kulttuurisista ja teologisista prinsiipeistään käsin. Siihen erinomaisen lähtökohdan antoi Johanneksen syvällinen akateeminen tutkijakokemus sekä hänen monipuolinen ekumeeninen toimintansa Suomessa ja maailmanlaajuisesti, ja erityisesti hänen läheinen yhteytensä Ekumeeniseen Patriarkaattiin.

Tämä poikkeuksellisen laaja perspektiivi merkitsi myös sitä, että Johannes Esipaimenena toi runsaasti uusia syvyysulottuvuuksia ja laajempaa itseymmärrystä ortodoksisen kirkkomme missioon ja todistukseen. Arkkipiispa Paavalin tavoin hän ainutkertaisella tavalla avasi kirkkomme ikkunoita suomalaiseen yhteiskuntaan päin. Tämän tuloksena sotien runtelemasta pienestä vähemmistökirkosta tuli selkeästi toinen kansallinen kirkko.

Tämä polku ei suinkaan ollut helppo, mutta Johannes toki aina ymmärsi, ettei Jumala luonut meitä helppoa elämää varten, vaan elämää, jolla on tarkoitus.

Metropoliitta Johannekselle suotiin mahdollisuus täysin palvelleena palata tänne sukunsa kotiseudulle. Hänen juureva varsinaissuomalainen persoonansa näkyi Turun miljöössä tähän kevääseen asti. Kaitselmuksen hyviä tarkoituksia näemme siinäkin, että hän – vanhaa sanontaa lainaten – sai kuolla ”saappaat jalassa”.

Varhaisen kirkon ajalta pikku lapsen haudalta on löytynyt teksti: rukoile Jumalaa meidän puolestamme. Emme myöskään metropoliitta Johanneksen hautakiveen kirjoita ”lepää rauhassa” vaan ”rukoile Jumalaa puolestamme”.

Kristillinen kirkko on leimallisesti ylösnousemuksen yhteisö. Sen elävässä yhteydessä säilyvät kaikki ihmiset, myös ne, jotka ovat siirtyneet ajan rajan tuolle puolen. Tehtävänämme on – paitsi kiittää Jumalaa metropoliitta Johanneksen elämästä ja palveluksesta – toivottaa hyvää matkaa, saatella häntä rukouksin eteenpäin. Saamme tehdä sen Jeesuksen vertauksen sanoja mukaillen: ”Sinä uskollinen palvelija, mene Herrasi iloon.” (Matt. 25:21)

Puhe Nikean Metropoliitta Johanneksen hautaan siunaamisessa Turussa 9.7.2010.