Uspenskin katedraalin pääsiäisyön palvelukseen ei enää tarvitse noutaa erityisiä pääsylippuja.
Lippukäytännön taustalla oli palvelukseen (puoliyöpalvelus ja ristisaatto) pääsyn helpottaminen. Lipuista huolimatta kirkko on täyttynyt eikä lippu välttämättä ole taannut sisäänpääsyä. Lisäksi suuri osa kävijöistä on halunnut seurata ristisaattoa jo valmiiksi ulkona odottaen. Niinpä pääsylippuja ei enää käytetä. Kirkko täyttynee entiseen tapaan klo 23.30 mennessä, joten sisään
puoliyöpalvelukseen haluavien kannattaa tulla kirkkoon ajoissa.
Kirkon täytyttyä ihmisiä ohjataan seuraamaan ristisaattoa kirkon ylätasanteelle. Ristisaatto lähtee kirkosta tasan klo 00.00.
Ristisaaton jälkeen kaikki pääsiäsiyöpalvelukseen osallistujat pääsevät kirkkoon sisään.
Uspenskin pääsiäisyöpalvelus televisioidaan
Pääsiäisyöpalvelus televisioidaan tänä vuonna Uspenskin katedraalista. Televisiolähetys alkaa TV1:ssä lauantaina 3.4.2010 klo 23.55. Palveluksen toimittaa KP Helsingin metropoliitta Ambrosius papiston avustamana. Lähetystä voi seurata myös radiosta YLE Radio 1 -kanavalta.
| |
|