Vlada Wahlstén (os..Kazerskaja) on jo vuosia toiminut viestinnän
opintojensa ohella Ortodoksiviestin vapaaehtoisena avustajana. Tästä numerosta
lähtien hän vastaa venäjänkielisten sivujen sisällöstä ja niiden
toimittamisesta yhdessä muiden avustajien kanssa.
Vladan juuret ovat Venäjällä. Hän on syntynyt Siperiassa, Krasnojarskissa.
Hänen äitinsä on puoliksi suomalainen, isä venäläinen. Vlada muutti perheensä
kanssa Suomeen olleessaan seitsemän vuotias. Koulun hän on käynyt
kokonaisuudessaan Suomessa ja siten suomen kieli on venäjän ohella hänen toinen
äidinkielensä.
Vlada kokee olevansa sekä suomalainen että venäläinen. Hän pitää
monikulttuurista identiteettiään rikkautena. Perheen kanssa Vlada puhuu
venäjää-kutsuu sitä omaksi luonnontilakseen. Kotona aviomiehen kanssa puhutaan
kuitenkin pääosin suomea vaikka venäjää yhdessä harjoitellaankin. Venäläinen
kulttuuri on luonteva osa arkea ja oma ortodoksinen Kirkko ja sen traditio
olennainen osa elämää.
Tällä hetkellä Vlada on opintojensa kautta mukana Helsingin ja Tampereen
yliopiston sekä Aleksanteri-instituutin yhteisessä tutkimuksessa “Venäjä Suomen
mediassa.” Tutkimustyö antaa näkökulmaa myös ortodoksiviestin venäjänkielisten
sivujen toimittamiseen.
Vlada toivoo voivanasa palvella kaikkia lukijoita monipuolisesti ja
laaja-alaisesti.